Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset

Uutiset

Kätevimmin saat tiedon tuoreista Simpsonit-uutisista seuraamalla meitä keskustelupalstallamme, Facebookissa, Twitterissä tai Google+:ssa. Näiden kautta jaamme myös sellaisia aiheita, jotka eivät ylitä pääsivustomme uutiskynnystä. RSS-uutissyötteeseemme pääset käsiksi täällä.

20.12.2014 13:21
Yhdysvaltain telehallintovirasto Federal Communications Commission on julkaissut joukon sikäläisiltä katsojilta saamiaan valituksia Simpsoneista, kertoo Mirror.

Moni valituksista on koskenut erilaisia riettauksia. Esimerkiksi niukka-asuista Katy Perryä lähentelevä Moe-nukke jaksossa Joulu on taas! ja Homerin haaveissa Lindsey Naeglea pussaileva Marge jaksossa Voittajan on helppo hymyillä ovat aiheuttaneet pahennusta.

Myös viittaukset huumausaineisiin ovat olleet joillekin katsojista liikaa. Jaksossa Kuumat kuppilat metamfetamiinilaboratoriossa pyörähtävä Homer ja yllä mainitussa Joulu on taas! -jaksossa kannabiksella käyvä juna ovat saaneet herkkähipiäisimpien katsojien tunteet kuumenemaan.

"Ned Flandersin esittäminen Raamatun ohjeita seuraavana sekopäisenä tappajana on todella loukkaavaa", on puolestaan 22. Kauhujen talo -jakson nähnyt uskovainen kirjelmöinyt virastolle. "Lisäksi Jumalan esittäminen Saatanan palvelijana on kristityistä rienaavaa ja kuvottavaa."

Eräs katsoja on jopa ilmoittanut pahoittaneensa mielensä Simpsonien kielenkäytöstä – nimittäin "kakalla käymisestä" ja "pissahädästä".

17.12.2014 21:47
Televisiosarja Myytinmurtajat ottaa Simpsonit käsittelyynsä tulevan kauden avausjaksossaan, uutisoi Entertainment Weekly.

Discovery Channelilla 4. tammikuuta esitettävässä jaksossa kokeillaan, pitävätkö Simpsoneissa esitetyt "myytit" paikkansa. Testauksen kohteena on muun muassa kohtaus, jossa Bart heittää ilotulitepommin koulun vessanpönttöön ja saa muut pöntöt suihkuamaan vettä. Myös Homerin yritys varjella kotiaan purkupallolta omalla kehollaan joutuu syyniin.

"On vaikea löytää tuhoamista odottavia rakennuksia. Päädyimme rakentamaan kaksi Springfieldin-talon kopiota kaatopaikalle", kertoo Adam Savage, toinen Myytinmurtajien juontajista.

"Sitten piti vielä tehdä Homer. Se oli ensimmäinen kerta, kun valmistimme testinuken muistuttamaan jotain muuta kuin oikeaa ihmistä."

Myytinmurtajat eli MythBusters on suosittu yhdysvaltalainen sarja, joka on pyörinyt televisiossa vuodesta 2003 saakka. Sarjassa testataan kieli poskessa mutta hyvin perusteellisesti erilaisia myyttejä, jotka julistetaan joko murretuiksi, mahdollisiksi tai vahvistetuiksi. Sarjan juontajat Adam Savage ja Jamie Hyneman vierailivat Simpsonien jaksossa Myyttejä murskaamassa kaudella 23.

Bart kokeili pönttöjen ja rehtori Skinnerin hermojen kestävyyttä ykköskauden jaksossa Täältä tullaan, Eurooppa!
1.12.2014 07:18
Simpsonien 17. kauden DVD on tullut tänään myyntiin Suomessa. Neljän levyn paketti pitää sisällään 22 jakson lisäksi kommenttiraitoja, poistettuja kohtauksia ja muuta bonusmateriaalia. Tavallisen pakkauksen lisäksi DVD on saatavilla kohokuvallisena keräilijäversiona.

Simpsonien kausista 1–17 sekä 20 on julkaistu DVD:llä.

6.11.2014 16:03
Kaksi Matt Groeningin luomusta, Simpsonit ja Futurama, lyövät hynttyyt yhteen tänä sunnuntaina Yhdysvalloissa esitettävässä Simpsonien jaksossa. Entertainment Weekly on julkaissut Simpsorama-nimisestä jaksosta ensimmäisen maistiaisen. Video on katsottavissa täällä.

4.11.2014 18:38
Simpsonien 25. esityskauden jaksot alkavat Suomessa keskiviikkona 5. marraskuuta. Sub näyttää jaksoja arkipäivisin kello 20.30. Sivustomme yläreunan vihreästä napista saa auki viikkoaikataulun juonikuvauksineen.

Poimimme katselunautinnon ja kotisohvalla pätemisen maksimoimiseksi kauden tarjonnasta kuusi huomionarvoista seikkaa ei missään erityisessä järjestyksessä.

1. Harry Shearer. Ääninäyttelijä Harry Shearer voitti uransa ensimmäisen Emmy-palkinnon tänä vuonna. Huomionosoitus tuli hänen roolisuorituksestaan kauden kolmannessa jaksossa Katkeraa katumusta, joten etenkin Kent Brockmanin, johtaja Burnsin ja Waylon Smithersin ulosantiin kannattaa tuossa jaksossa kiinnittää huomiota.

2. Vierailevat tähdet. Simpsoneissa piipahti kauden aikana jälleen lukuisia julkimoääniä. Kauden 12. jaksossa Poika ja haukka esittää Diggs-poikaa Harry Potterina tunnettu Daniel Radcliffe. Ruotsalaisnäyttelijä Max von Sydow puolestaan esittää taideväärentäjä Klaus Ziegleriä 15. jaksossa Paljon tuhinaa taiteesta. Erityisen paljon tähtiä tuikkii yhdeksännessä jaksossa Laitonta latailua, jossa ovat äänessä muun muassa näyttelijät Seth Rogen, Paul Rudd ja Channing Tatum sekä heavy metal -legenda Rob Halford.

3. Paluu tulevaisuuteen. Kauden 18. jakso Katsaus tulevaan on kaikkiaan viides kerta, kun Simpsoneissa matkataan ajassa eteenpäin. Elämä 30 vuoden kuluttua on kovin erilaista kuin nykyään.

4. Lego-jakso. Simpsonit yhdisti voimansa Legon kanssa kauden 20. jaksossa Palikat paikallaan. Tutun Simpsonit-maailman korvaaminen legopalikoilla sai varsin hyvän vastaanoton katsojilta ja kriitikoilta, mutta osa yleisöstä piti jaksoa tympeänä tanskalaisfirman mainoksena.

5. Kuolema. Opettajatar Edna Krabappelin ääninäyttelijä Marcia Wallace kuoli viime vuonna, ja yllä mainittu kauden kolmosjakso on omistettu hänen muistolleen. Krabappelin puhetta kuullaan viimeisen kerran 13. jaksossa Muunneltua murkinaa. 18 Simpsonien jaksoa käsikirjoittanut Don Payne nukkui pois niin ikään vuonna 2013, ja hänen viimeiseksi käsikirjoituksekseen jäi kauden kahdeksas jakso Harvinaiset hanget.

6. Couch gagit. Simpsonit-jaksojen perinteinen avaus sohvakohtauksineen eli niin sanottuine couch gageineen on etenkin viime kausien aikana saanut mitä erilaisimpia muotoja. 25. kaudella jaksot alkavat muun muassa Hobitti-elokuvien, Disney-musikaalin ja Minecraft-videopelin tyylisinä. Omat näkemyksensä Simpsoneista tarjoavat puolestaan vierailevat ohjaajat Guillermo del Toro, Bill Plympton, Sylvain Chomet ja Michal Socha. Del Toron lähes kolmeminuuttinen tekele on katsottavissa alla.

24.10.2014 19:35
Ylipainoisia ihmisiä Ison-Britannian mediassa opastava Steve Miller on lähettänyt Simpsonien luojalle Matt Groeningille kirjeen, jossa hän vaatii Homer Simpsonia muuttamaan ruokailutottumuksiaan ja näyttämään nykyistä parempaa esimerkkiä katsojille.

"En halua, että ihmiset näkevät Homerin työntävän onnellisena ruokaa naamaansa", muun muassa Fat Families -televisio-ohjelman juontajana tunnettu Miller sanoo Daily Mailille. "Miljoonat ihmiset katsovat Simpsoneita, ja varsinkin nuorille katsojille olisi innostava viesti, että ihminen voi olla sekä hyvässä kunnossa että onnellinen."

Miller suosittelee Homerille itse laatimaansa dieettiä.

"Homerin ei tarvitsisi lopettaa kaiken epäterveellisen syömistä, jos noudattaisi 80/20-sääntöäni. 80 prosenttia aterioista tulisi olla terveellisiä, ja 20 prosenttia voi olla muuta, kunhan kiinnittää annoskokoon huomiota."

Hypnoterapiaa ohjelmassaan hyödyntävä Miller haluaisi Homerinkin kokeilevan hypnoterapiaa kilojensa karistamiseksi. Hän jopa tarjoutuu itse hypnotisoimaan Homerin.

23.10.2014 15:41
Elokuvista Kummisetä osa II ja Mafiaveljet parhaiten tunnettu näyttelijä Frank Sivero on haastanut Fox Television Studiosin ja 21st Century Fox American oikeuteen, koska hänen mielestään Simpsoneissa on hyödynnetty hänen luomaansa hahmoa lupaa kysymättä.

Oikeudelle jätetyn haasteen mukaan joukko Simpsonien käsikirjoittajia asui vuonna 1989 Siveron naapurissa Kaliforniassa. Haasteen mukaan käsikirjoittajat tiesivät tuolloin Siveron kehittävän Frankie Carbone -nimistä hahmoa, joka esiintyi Mafiaveljet-elokuvassa seuraavana vuonna. Simpsonien Louie, Springfieldin mafian jäsen, puolestaan teki debyyttinsä vuonna 1991 jaksossa Suosikki.

Sivero vaatii Foxilta yhteensä 250 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli hieman alle 200 miljoonaa euroa. Summa pitää sisällään hänen useammasta eri rikkomuksesta vaatimansa korvaukset sekä oikeudenkäyntikulunsa.

Asiasta uutisoineen The Hollywood Reporterin mukaan Sivero on hyvin tarkka oikeuksistaan ja muun muassa haastoi joitain kuukausia sitten ravintolan oikeuteen Frankie Carbonen mukaan nimetyn leivän takia.

13.10.2014 16:32
Simpsonien tuottaja James L. Brooks kertoo The Hollywood Reporterin haastattelussa, että tuotantoyhtiö 20th Century Fox on pyytänyt Simpsonien tekijöiltä jatko-osaa vuonna 2007 ilmestyneelle The Simpsons Movielle.

Brooks kuitenkin toteaa, ettei elokuvan tekemiseen ole ryhdytty ja että tekijöillä on paljon muutakin hommaa sarjan parissa. Hän muistelee ensimmäisen elokuvan työstämisestä aiheutunutta stressiä samoin raskain sanankääntein kuin muutkin Simpsonien tuottajat vuosien varrella.

"Tuntui kuin olisimme riskeeranneet kaiken. Mitä jos elokuvasta olisikin tullut surkea? Meillä meni kaksi vuotta pelkästään siihen, että saimme aikaan samanlaisen rennon ilmapiirin, jota sarjan tekeminen vaatii. Se oli murhaavaa aikaa."

10.10.2014 16:34
Kuudessa Simpsonien jaksossa vuosina 1997–2002 vieraillut Jan Hooks on kuollut. Hooks oli Manjula Nahasapeemapetilonin alkuperäinen ääninäyttelijä. Nykyään hahmoa esittää Tress MacNeille.

Hooks muistetaan parhaiten rooleistaan Saturday Night Live- ja Kolmas kivi auringosta -televisiosarjoissa. Simpsonien jälkeen hän lopetti näyttelijäntyöt lähes tyystin.

Hooksin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Hän oli kuollessaan 57-vuotias.

(Lähde: Huffington Post)

Jan Hooks kuvattuna Emmy-gaalassa vuonna 1988. (Kuva: Alan Light)
3.10.2014 16:19
Simpsonien luoja Matt Groening juttelee Daily Nexus -verkkolehden haastattelussa varhaisesta urastaan sarjakuvataiteilijana ja animaatioalasta.

Groening vastaa muun muassa kysymykseen suosikkikäsikirjoittajastaan Simpsoneissa.

"Hyviä on niin paljon. Conan O'Brien oli loistava. John Swartzwelderillä, joka kirjoitti enemmän jaksoja kuin kukaan muu, oli oma erikoinen tyylinsä. Emme ole oikeastaan koskaan korvanneet häntä. Hän oli yksi parhaista."

Groening toteaa myös, että Simpsonit uudisti aikoinaan tapaa käsikirjoittaa animaatiota.

"Aiemmin animaatio oli suunnattu enemmän lapsille eikä käsikirjoitus ollut kovin tärkeässä roolissa. Simpsoneita puolestaan käsikirjoitettiin aikuisille suunnattuna sitcomina, ja koska emme olleet animaattoreita, emme totelleet animaattorien sääntöjä. Perinteisessä animaatiossa käsikirjoitus lyötiin heti lukkoon, mutta me hioimme tekstiä aivan jaksojen ensiesitykseen saakka."

Bart Simpson Conanin vieraana viidennen kauden jaksossa Bartista tulee suosittu.