Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Hahmot » Homer Simpson

Homer Jay Simpson

ydinvoimalan turvatarkastaja, Simpsonien perheen isä

Simpsonien perheen pää Homer on aviomiehenä ja isänä kaukana täydellisyydestä. Hän laiskottelee jatkuvasti, suuttuu helposti, juopottelee rankasti ja on kirjaimellisesti katastrofaalisen huono työssään. Homer laiminlyö Marge-vaimonsa toiveet, kuristaa Bart-poikaansa, ei tiedä mitään Lisa-tyttärestään ja unohtaa kokonaan Maggie-kuopuksensa. Kaiken huipuksi hän on tyhmä kuin saapas.

Homerilla on kuitenkin kultainen sydän, ja hän osaa tarvittaessa olla myös hyvä ihminen. Hän ymmärtää tekemänsä virheet ja pyrkii korjaamaan ne. Perhettään hän puolustaa viimeiseen saakka.

Homer on äkkipikainen luonne, jonka päähänpistot saattavat viedä perheen vaikka toiselle puolelle maapalloa. Perhe on kokenut lukemattomat seikkailut isän älynväläysten seurauksena.

Myös ammattia Homer vaihtaa kuin sukkia, jos löytää mielestään houkuttelevan ja rahaa tuottavan alan. Tavallisesti hän on töissä Springfieldin ydinvoimalan 7G-sektorin turvatarkastajana – tai tuolinkostuttajana, kuten ydinvoimalan omistajan Burnsin sihteeri Smithers on tölväissyt. Homerin työpäivää värittävät nokoset, donitsit, kahvi, kollegoiden kanssa lörpöttely ja muu varsinaisen työnteon välttely.

Homerin parhaat ystävät ovat hänen työkaverinsa Carl ja Lenny sekä lähibaarin kanta-asiakas Barney. Eniten hän inhoaa naapurin täydellistä Flandersia, jota hän käyttää säännöllisesti pahan olonsa purkamiseen ja tavaroiden "lainaamiseen".

Seniilin isänsä Aben Homer haluaisi tavallisesti jättää vanhainkotiin homehtumaan, mutta aina välillä kaksikko löytää toisensa ja tulee loistavasti toimeen keskenään. Homerin äiti Mona on kuollut.

Simpsonien luoja Matt Groening nimesi Homerin oman isänsä Homer Groeningin mukaan. Matt Groeningilla on myös Homer-niminen poika, joka syntyi muutama vuosi Simpsonien ajanlaskun jälkeen.

Homeria esittää Simpsoneissa Dan Castellaneta. Aluksi Homerin ulosanti perustui löyhästi näyttelijä Walter Matthaun ääneen, mutta tämä kävi Castellanetan kurkun päälle ja hän joutui muuttamaan ääntä. Alkuaikojen Homer kuulostaa siksi erilaiselta kuin nyky-Homer.

Homerin moraalin rajat venyvät toisen kauden jaksossa Pelastakaa sielunne.