Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » 2013 » Marraskuu

Marraskuun 2013 uutiset

4.11.2013 16:58
Simpsonien 24. esityskausi käynnistyy tänään Suomessa. Jaksoja ei ole aiemmin nähty meillä. Yhdysvalloissa kausi pyöri ensimmäisen kerran vuosina 2012–2013.

Sub-kanava näyttää uusia jaksoja arkipäivisin kello 20.30. Ensimmäisen 22 jaksosta on nimeltään New York, New York!

Uudet jaksot, vanhat kujeet. Simpsonit palaavat New Yorkiin.
4.11.2013 16:05
Simpsoneita esittävä Fox-kanava narutti sarjan faneja mainostamalla uusinta jaksoa "rakastetun springfieldiläisen" kuolemalla. Aiemmin showrunner Al Jean oli lisäksi vihjaillut, kuka tunnetuista hahmoista on kyseessä.

Eilisessä jaksossa vietettiin kuitenkin ainoastaan Chip Davisin hautajaisia – hahmon, joka ei ole esiintynyt Simpsoneissa kertaakaan. Jopa kyltti hautajaiskirkon ulkopuolella vinoilee kuolemasta viimeisen kuukauden ajan puhuneille faneille. Kyltissä lukee "Chip Davis – rakastetuin springfieldiläinen, jota ette koskaan nähneet".

Merkittävän hahmon kuolema tapahtuu vasta seuraavan kauden avausjaksossa eli ensi syksynä. Tästä oli kyllä mainittu jo muutama viikko sitten, mutta Fox sekoitti pakkaa eilisellä jaksolla.

Muun muassa Simpsonit.org meni halpaan ja pohti veivinsä heittävän hahmon henkilöllisyyttä turhan aikaisin. Sivustomme ottaa opiksi, mutta ruiskauttaa samalla keltaiset terveiset Foxin tiedottajien suuntaan.

Chip Davis, tuntematon suuruus.
3.11.2013 01:39
Al Jean osaa markkinoida tuotettaan.

Simpsonien monivuotinen showrunner kertoi syyskuun lopulla, että yksi Simpsonien vakiohahmoista kuolee, ja pörinä sarjan fanien keskuudessa alkoi käydä levottomampana kuin aikoihin. Mikäli nettikeskustelun kuumuudesta voi jotain päätellä, tänään Yhdysvalloissa esitettävä jakso napsii kovat katsojaluvut.

Vaikka osa aiheeseen kantaa ottaneista ihmisistä pitää hahmokuolemaa epätoivoisena ja mielenkiinnottomana mainoskikkana, on suurin osa keskustelijoista keskittynyt pohtimaan, kenelle hahmoista kova kohtalo lankeaa.

Al Jean suostui vihjaisemaan ainoastaan, että kuolevan hahmon ääninäyttelijä on voittanut hahmon roolista Emmy-palkinnon. Emmyjen virallisiin sivuihin perustuvan Simpsonit.orgin listauksen mukaan palkintoon ovat oikeuttaneet seuraavat roolisuoritukset: Bart, Lisa, Homer, Marge ja Abe Simpson, Edna Krabappel, Hassu-klovni, rabbi Hyman Krustofski, Apu Nahasapeemapetilon, Sideshow Bob, Sideshow Mel, Moe Szyslak, Barney Gumble, Carl Carlson, Clancy Wiggum, Lou, Cletus Spuckler, talonmies Willie, Sarjishemmo, Kimalaismies, Tiukkahuuli-Johnny, prinsessa Penelope ja Tikku.

Näiden 23 hahmon lisäksi osa Emmyistä on voitettu myös "muilla hahmoilla". Jotkin lähteet mainitsevat esimerkiksi Julie Kavnerin voittaneen palkintonsa paitsi Marge Simpsonin, myös Margen siskojen ja äidin rooleista.

Oli mahdollisten hahmojen joukko miten epämääräinen hyvänsä, spekulointia voi aina harrastaa. Bart, Lisa, Homer ja Marge ovat liian keskeisiä hahmoja kuollakseen, ja he ovat sitä paitsi jaksosta etukäteen julkaistussa kuvassa hengissä. Ja koska kyseisessä kuvassa on käynnissä kirkkohautajaiset, voitaneen myös juutalaiset Hassu-klovni ja hänen isänsä Hyman Krustofski sekä hindu Apu pyyhkiä pois listalta.

Viime viikolla kuolleen ääninäyttelijän Marcia Wallacen vakiohahmo Edna Krabappel poistuu aikanaan sarjasta muuten kuin kuolemalla.

Mafioso Tiukkahuuli-Johnny on esiintynyt sarjassa niin harvoin, että hänen kuolemallaan ei jaksoa voisi etukäteen hehkuttaa. Sama koskee Anne Hathawayn esittämää kertakäyttöhahmoa, Hassu-klovnin ohjelmaan palkattua prinsessa Penelopea.

Tikku-hiirikään ei ole vaihtoehto, sillä hän on sarjassa pelkkä televisiohahmo.

Jos puolivakavat spekulaatiot osuvat nappiin, jäljelle jäävät Abe, Sideshow Bob, Sideshow Mel, Moe, Barney, Carl, poliisipäällikkö Wiggum, Lou, Cletus, Willie, Sarjishemmo ja Kimalaismies.

Oli kuoleva hahmo kuka tahansa, ei hän ehkä lopullisesti poistu Simpsoneista. Mullan alla nukkuvista hahmoista ainakin Ned Flandersin vaimo Maude ja Homerin äiti Mona ovat myöhemmin tehneet paluun henkimaailmassa. Kauan kuolleena pidetty psykiatri Marvin Monroe pisti paremmaksi ja palasi elävässä elämässä – vaikka hänen näyttävä hautapaasinsa pönöttää Springfieldin hautausmaalla.

Apeaksi vetää, tuo elon tien katkeaminen.