Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
20:30
Johtaja Burnsin vanha koulukaveri Nigel lyö Burnsin kanssa vetoa, että saa tärveltyä Homerin ja Margen avioliiton.
Tiistai
20:30
Homerin aiheuttaman terrorismihälytyksen takia Springfieldin poliisi asettaa kaupunkilaiset tiukan tarkkailun alle. Lisa värjää hiuksensa tummemmiksi, kun häntä ei oteta vakavasti blondina.
Keskiviikko
20:30
Homer, Apu ja pastori Lovejoy lähtevät lapsineen matkalle, jotta heidän vaimonsa voisivat rentoutua rauhassa kotona. Moe lähettää kolmikolle kirjeen, jossa hän kertoo karkaavansa yhden vaimoista kanssa. Miehet alkavat tuskissaan pohtia, kenen avioliitossa voisi olla näin suuri särö.
Torstai
20:30
Bart epäilee Sideshow Bobin muuttaneen perheen naapuriin. Voiko kyseessä tosiaan olla vanha vihollinen valeasussa?
Perjantai
20:00
Moe pääsee nälvimään kilpailijoita American Idolin tuomaristoon. Baarin ollessa suljettuna jää Homerille enemmän aikaa Margen kanssa.
20:30
Homer suututtaa Margen vuokraamalla perheen asunnon aikuisviihde-elokuvan filmauspaikaksi. Marge lähtee kotoa ja tapaa uhanalaisia manaatteja suojelevan tohtori Caleb Thornin.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
11:00
11:30
12:00
12:30
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » 2007 » Toukokuu

Toukokuun 2007 uutiset

15.5.2007 21:33
EA Games julkaisee uuden Simpsonit-konsolipelin. Pelistä ei ole vielä paljon tietoa, mutta siinä on kuusitoista televisiojaksojen tapaista tasoa. Jokaisessa jaksossa pelaaja hallitsee kahta perheenjäsentä tai kaksinpelissä yhtä.

Pelissä Simpsonit tajuavat olevansa videopelin sisällä ja saavat erikoiskykyjä: Bart pystyy esimerkiksi muuttumaan Bartmaniksi ja Homer Homerballiksi. EA:n mukaan pelissä vitsaillaan videopeliteollisuuden ja pop-kulttuurin ilmiöiden kustannuksella.

Pelin alustoina tulevat olemaan Xbox 360, PS3, PSP, DS sekä Wii. Se tulee myyntiin loppuvuodesta.

(Lähde: GameSpot)

9.5.2007 13:30
Leffaskaba.fi-sivusto järjestää kilpailun, jonka voittaja pääsee esiintymään tulevan Simpsonit-elokuvan suomenkielisessä versiossa. Lisäksi voittajan päivästä tehdään Suosikki-lehteen juttu. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan myös kolme 50 euron arvoista The Simpsons Movie -tuotepakettia.

Kisa päättyy 20. toukokuuta.