Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Tekijät » Al Jean

Al Jean

showrunner, tuottaja, käsikirjoittaja

Simpsonien taustahahmojen arvoasteikossa on tällä hetkellä kaksi miestä ylitse muiden: sarjan luoja Matt Groening sekä showrunner Al Jean.

Al Jean palkattiin Simpsonien käsikirjoittajaksi sarjan alkaessa vuonna 1989. Kolmannella tuotantokaudella hän nousi jo sarjan vetovastuuseen yhdessä entisen opiskelukaverinsa Mike Reissin kanssa. Kaksikko toimi showrunnereina kolmannen ja neljännen kauden ajan. Tämän jälkeen he jättivät Simpsonit työstääkseen uutta The Critic -televisiosarjaansa. Elokuvamaailmaan keskittyvä animaatiosarja ei kerännyt tarpeeksi katsojia, joten Jeanin ja Reissin tie vei takaisin keltaiseen maailmaan.

Muutama vuosi paluunsa jälkeen Al Jean istui jälleen Simpsonien valtaistuimella. Hän on ollut sarjan ainoa showrunner kaudesta 13 saakka.

Katso myös