Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » Family Guyn Griffinit käväisevät Springfieldissä

Uutiset

Family Guyn Griffinit käväisevät Springfieldissä
19.7.2013 10:36
Entertainment Weekly uutisoi, että syksyllä 2014 esitettävässä Family Guyn jaksossa vierailee Simpsonien perhe. Simpsonien ja Family Guyn tuotantoyhtiö Fox on vahvistanut tiedon.

Uutisen mukaan Family Guyn päähenkilöt eli Griffinien perhe lähtee automatkalle ja päätyy Springfieldiin. Perhe ystävystyy sikäläisen Simpsonien perheen kanssa. Jaksossa vierailevat ääninä Simpsonien näyttelijät Hank Azaria, Nancy Cartwright, Dan Castellaneta, Julie Kavner ja Yeardley Smith. Simpsonien kuudetta vakioääntä Harry Sheareria ei jutussa mainita.

Family Guy on vuonna 1999 alkanut animaatiosarja, joka keskittyy periamerikkalaisen mutta omaleisen Griffinien perheen ympärille. Sarja kiskoo huumoria yhdysvaltalaisesta kulttuurista ja ajankohtaisaiheista.

Simpsonien ja Family Guyn tekijöiden ja fanien välillä on aina ollut leikkimielistä kinastelua. Family Guyn on väitetty lainanneen luvattoman paljon Simpsoneilta, ja sarjat kilpailevat samasta yleisöstä Fox-kanavan kaksituntisessa animaatioputkessa sunnuntaisin. Äskettäin sarjat lähentyivät toisiaan, kun Family Guyn luoja Seth MacFarlane vieraili äänenä Simpsonien 24. kauden päätösjaksossa.