Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
20:00
Homer ja Bart yrittävät rikastua keräämällä käytettyä ruokarasvaa ja myymällä sitä eteenpäin.

Uusi tyttö Springfieldin ala-asteella vie hienoilla tavoillaan ja aikuismaisella käytöksellään kaikki kaverit Lisalta.

20:30
Homer saa alennusta Pariisin-matkasta luvatessaan viedä perille huippusalaisen matkalaukun.
Tiistai
20:00
Homer tajuaa olevansa keskimääräisen eliniänodotteen mukaan keski-ikäinen. Hän ei ole saavuttanut mitään, mutta päättää korjata asian jättämällä työnsä ja ryhtymällä keksijäksi esikuvanaan Thomas Alva Edison.
20:30
Homer mokaa puheensa töissä ja yrittää saada itseluottamuksensa takaisin lavakomiikan avulla. Marge auttaa Bartia puumajan kunnostamisessa.
Keskiviikko
20:00
Bart ampuu vahingossa lintuemon ja alkaa tunnontuskissaan hoivata tämän munia. Niistä kuoriutuu kuitenkin jotain täysin muuta kuin lintuja.
Torstai
20:00
Hiuslisäke helvetistä (Hell Toupée)

Linnakundi Snake teloitetaan, ja Homer saa hänen hiuksensa. Pehko alkaa ohjailla Homeria kostamaan entisen isäntänsä kuoleman.

Pirulliset piirretyt (The Terror of Tiny Toon)

Bart ja Lisa päätyvät Tikun ja Takun maailmaan televisioruudun tuolle puolen.

Tenava tähtien takaa (Starship Poopers)

Maggie paljastuu avaruusolioksi, jonka oikea isä tulee vierailulle maahan.

20:30
Marge joutuu vankilaan, mikä ei yllättäen olekaan yhtään hullumpi paikka. Homerille vaimon poissaolo sen sijaan tuottaa tuskaa.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
12:00
12:30
13:00
13:30
Navigaatio
Simpsonit.org » Tekijät » Nancy Cartwright

Nancy Campbell Cartwright

ääninäyttelijä

Vaikka Nancy Cartwright teki uransa alussa 1980-luvulla myös paljon perinteisen näyttelijän töitä, tunnetaan hänet paremmin ääninäyttelijänä. Simpsonien lisäksi hän on äänessä muun muassa Alvin ja pikkuoravissa, Äly ja Väläyksessä, Ipanoissa sekä Kim Possiblessa.

Simpsonien koelukuun Cartwright meni tavoitteenaan Lisa Simpsonin rooli, mutta lopulta hän päättikin kokeilla esittää Bartia ja sai roolin. Sittemmin hän on esittänyt Simpsoneissa myös muita poikia. Cartwright palkittiin Simpsonien muiden päätähtien tavoin Emmyllä vuonna 1992.

Cartwright on aktiivisesti mukana usean hyväntekeväisyysjärjestön toiminnassa. Hän on skientologi ja lahjoitti vuonna 2007 yli kymmenen miljoonaa dollaria skientologiakirkolle. Vuonna 2000 ilmestyneessä My Life as a 10-Year-Old Boy -elämäkerrassaan hän kertoo ajastaan Simpsonien parissa.

Katso myös