Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » Ison-Britannian terveysministeriö kieltää vaha-Homerilta donitsit

Uutiset

Ison-Britannian terveysministeriö kieltää vaha-Homerilta donitsit
8.10.2009 13:29
Simpsonien perheen elämäntavat eivät ole sieltä esimerkillisimmästä päästä. Tämän on huomannut myös Ison-Britannian terveysministeriö, jonka vetämä terveysohjelma Change4Life alkaa näyttää mainoksia Simpsonien yhteydessä paikallisella Channel 4 -televisiokanavalla. Kymmenen sekunnin mittaisissa spoteissa animoitu perhe mussuttaa roskaruokaa sohvalla löhöten, kunnes laiskottelua seuraava hahmo korjaa tilanteen. Lihottava ruoka vaihtuu kasviksiin ja sohvalla makaaminen liikuntaan. Noin 640 000 puntaa eli vajaat 700 000 euroa maksava mainoskampanja jatkuu jouluun saakka. Sen on suunnitellut mainostoimisto M&C Saatchi ja toteuttanut Wallace & Gromit -vaha-animaatioista tunnettu Aardman Animations -studio. Kaikki kahdeksan erilaista mainosta ovat nähtävillä täällä. Simpsoneilla mainostetaan monissa maissa, erityisesti Pohjois-Amerikassa, myös terveysviranomaisten kavahtamaa roskaruokaa. Sarjan hahmoja on käytetty esimerkiksi maailmanlaajuisten Burger King- ja KFC-pikaruokaketjujen televisiomainoksissa. Ketjujen kampanjoissa on lisäksi usein jaettu lastenaterioiden mukana Simpsonit-aiheisia leluja.