Jaksoarvostelu:
24x2 - Kauhujen talo, osa 23Kauhujen taloja voi jo pitää omana ilmiönään Simpsonit-sarjan sisällä. Vai voiko mikään muu televisiosarja leuhkia tehneensä 23 vuonna peräkkäin tiettyyn juhla-aikaan keskittyvän teemajakson?
Itse en ole koskaan kauheasti välittänyt Kauhujen taloista. Niiden tarinat ovat liian kaukana todellisesta maailmasta, vaikkakin on ihan ymmärrettävää, että Simpsonien käsikirjoittajilla on välillä tarve vähän irrotella ideoilla kaiken "realismin" keskellä. Ehdoton suosikkini Kauhujen taloista on niiden
ensimmäinen osa. Sitä seuranneissa osissa minua ei ole liikuttanut kuin muutama yksittäinen tarina. Tosin Kauhujen talojen taso ei minusta ole laskenut yhtä jyrkästi kuin normijaksojen.
23. Kauhujen talo alkaa vähän venytetyn tuntuisella johdannolla, jossa mayojen maailmanlopun ennustus toteutuu. Tässä hymyilyttää oikeastaan vain se, että maya-kulttuurin Homer tulee aiheuttaneeksi nykypäivän Homerin kuoleman.
Ensimmäisessä varsinaisessa tarinassa Springfieldiin syntyy musta aukko. Kaupunkilaiset, Simpsonien perhe etunenässä, käyttävät aukkoa lähinnä huvitteluun ja roskista eroon hankkiutumiseen. Tässä käyttäytymisessä on jotain sarjalle ominaista, nykyihmisten laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä muistuttavaa.
Toinen osio vitsailee Paranormal Activity -elokuvan kustannuksella. Miksi viisi vuotta vanhasta leffasta tehtiin keltainen versio vasta nyt? Aihe on parodianakin jo kulunut. Leffaa en ole nähnyt, mutta sen idean tiedän. Talossa tapahtuu kummia, ja pitäähän moisesta olla videoevidenssiä. Nopeutetut kohdat Homerin erikoisesta käytöksestä ovat tarinan hauskinta antia, varsinkin kun niille ei edes liene mitään yliluonnollista selitystä. Muuten tarina on tylsähkö, eikä videokameraideasta saada kaikkea irti. Lopussa paljastuu, että Marge on tehnyt Moeta muistuttavan Saatanan kanssa sopimuksen, aivan kuten Homer Flanders-Saatanan kanssa
neljännessä Kauhujen talossa.
Viimeisessä tarinassa mennäänkin sitten vielä kauemmas leffaparodioinnissa, nimittäin Paluu tulevaisuuteen -trilogiaan tai tarkemmin sanottuna kai sen kahteen ensimmäiseen osaan. Aikamatkailun viehättävyys on saatu hyvin vietyä leffoista Simpsoneihin. Osio on pakko katsoa pariin otteeseen, jotta kaikki pienet vitsit erottuvat. Ehkä koko jakson hauskin kohta on uusintaversio klassikkojakson
Kultainen nuoruus kohtauksesta, jossa Homer ja Marge tapaavat ensimmäisen kerran. Tunnelma on täsmälleen sama, kunnes menneisyydessä vieraileva Bart tulee pilanneeksi Homerin mahdollisuudet ja muuttaneeksi oman tulevaisuutensa. Jon Lovitz vierailee suunnattoman ärsyttävänä Artie Ziffinä -
edellisestä Ziff-jaksosta ehtikin vierähtää lähes vuosikymmen.
Lopussa tarina vähän lopahtaa, kun menneisyydestä tulee toistakymmentä Homeria puolustamaan nykyajan Homeria. Samankaltainen Kauhujen talo -osio,
Kloonien päivä, oli kertakaikkisessa hölmöydessään paljon riemukkaampi, ja myös
Homerin sukulaiset -idea toimi paremmin. Silti viimeinen osio on tämän keskinkertaisen Kauhujen talon paras.
Huumoria, tai sen puutetta, enemmän tein huomioita jakson animaatiosta. Olen monesti parjannut Simpsonien nykyanimaatiota sen elottomuudesta ja muovisuudesta, mutta Kauhujen talojen kaltaisessa efektimäiskeessä modernin animaation hienous paljastuu. Uusin jakso on yksinkertaisesti komea. Erityisesti mustan aukon aiheuttamat ilmiöt näyttävät upeilta, eikä vastaavia takuulla olisi Simpsoneissa nähty edes muutama vuosi sitten.
Jonkinlainen yhden fanin anti-Emmy sen sijaan pitää ojentaa Dan Castellanetalle Homerin näyttelemisestä. Tietyissä kohdissa nyky-Homer kuulostaa väsähtäneeltä, ihan kuin Castellaneta ei jaksaisi kunnolla viedä rooliaan loppuun entisaikojen tapaan. Ei Castellaneta toki ole ainoa näyttelijä, jonka suorituksessa neljännesvuosisadan urakka alkaa kuulua, mutta Homerissa nuupahtaminen on minusta selvimmin kuultavissa.