Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Elokuvat » The Longest Daycare

The Longest Daycare

The Longest Daycare on ensimmäinen Simpsonien pohjalta tehty lyhytelokuva ja samalla ensimmäinen kolmiulotteinen versio Simpsoneista. Se pyöri elokuvateattereissa ennen Ice Age 4 – Mannerten mullistus -elokuvaa, jonka ensi-ilta oli Suomessa 29. kesäkuuta ja Yhdysvalloissa 13. heinäkuuta 2012. Vuoden 2013 alussa The Longest Daycare julkaistiin ilmaiseksi internetissä.

The Longest Daycare on neljä ja puoli minuuttia kestävä mykkäelokuva, jonka pääosassa ovat Maggie Simpson sekä tämän arkkivihollinen, julma yksikulmakarvainen vauva. Filmi sijoittuu pääasiassa lasten päiväkotiin.

Idean Simpsonit-lyhytelokuvasta sai sarjan pitkäaikainen tuottaja James L. Brooks. Showrunner Al Jeanin mukaan Maggie on puhumattomuutensa takia parempi päähahmo lyhyessä pätkässä kuin kokonaisessa jaksossa.

David Silvermanin ohjaama The Longest Daycare sai varsin positiivisen vastaanoton sekä kriitikoilta että faneilta. Se oli jopa parhaan lyhytanimaation Oscar-ehdokkaana, muttei voittanut. Kyseessä oli Simpsonien ensimmäinen Oscar-ehdokkuus.

The Longest Daycare (2012) on IMDb

Katso myös: