Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Tekijät » Tim Long

Tim Long

käsikirjoittaja, tuottaja

Tim Long hankki kannuksensa käsikirjoittajana Late Show with David Letterman -talk show'n parissa vuosina 1995–1998. Late Show -pesti vaihtui hommiksi Simpsonien käsikirjoittaja-tuottajana, ja ensimmäinen Longin kynäilemä jakso Raamatun tarinoita pääsi eetteriin vuonna 1999. Sittemmin hän on käsikirjoittanut yli 20 Simpsonien jaksoa.

Televisiouransa ohella Long on myös kirjoittanut humoristisia artikkeleita useisiin lehtiin, muun muassa arvostettuun The New Yorkeriin.

Katso myös