Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Tekijät » Jeff Martin

Jeff Martin

käsikirjoittaja, tuottaja

Late Night with David Letterman -talk show'n käsikirjoittajana lähes koko 1980-luvun toiminut Jeff Martin pääsi mukaan Simpsonien käsikirjoittajatiimiin sarjan alkuaikoina. Martin vaikutti Simpsoneissa neljän ensimmäisen kauden ajan ennen kuin jätti keltaisen perheen. Hän käsikirjoitti kaikkiaan kymmenen jaksoa, joista ensimmäinen oli toisen kauden Naapurukset.

Simpsonien jälkeen Martin on tehnyt sekalaisia hommia televisioalalla. Hän on toiminut muun muassa Huonosti käyttäytyvien miesten yhdysvaltalaisversion käsikirjoittajana ja tuottajana.

Katso myös