Heh, taidan olla aika kalkkis tällä foorumilla. Millonkas Simpsoneita alettiin lähettää Suomessa? Joskus 90-luvun alussa, jolloin olin jo hieman toisella kymmenellä. Eli olen katsonut legendaarisesta alusta asti! Se oli sitä aikaa kun maalla ei näkynyt "kolmonen" (eli maikkari) vielä, kun se oli vasta irtaantunut omaksi kanavakseen. Naapurissa se kuitenkin näkyi ja kun kuultiin että uus piirrossarja alkaa, niin keräännyttiin naapurin lasten kanssa telkkarin ympärille. Sarja ei ehkä ollut ihan sellainen kuin olin odottanut, ekat jaksot oli jotenkin "lapsellisia", koskettavia ja opettavaisia. Silti Simpsoneita tuli katsottua aina ja nauhoitettuakin. Teininä ne vitsitkin rupes aukeemaan ihan eri tavalla, ja kun englaninkielentaitokin oli karttunut, niin analysoitiin kaverin kanssa vitsien suomennoksia. Jossain vaiheessa, parikymppisenä, Simpsonit jäi katsomatta, alkoi olemaan muuta tekemistä ja jutut hieman liian korkealentoisia. Nyt huomaan kuitenkin omistavani kaikki Suomessa toistaiseksi ilmestyneet tuotantokausi-DVD:t ja iltojen parasta viihdettä (silloin tällöin) on Simpsonien katselu. Olen tuon ikälopun miehenikin tähän paheeseen opettanut ja hänkin on täysin hurahtanut sarjaan, vaikka ei ollut iänkuunpäivänä yhtään jaksoa katsonut! Simpsonithan ei ole koskaan ollut mikään varsinainen lastenohjelma, vaan koko perheen sarja (siis ei mitään "Tao-Tao":a vaan "Tyttökullat").