Kirjoittaja Aihe: Tekijöiden mokat  (Luettu 250038 kertaa)

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #180 02.10.11 - 08:58
En tiedä onko tämä moka vai ei, mutta jaksossa Kerettiläinen keskuidessamme (Homer the heretic) häiritsee, että alussa oli painajaismaisen kylmä talvisää ja lopussa ja Homerin talon palaessa lunta ei enää ollutkaan niin paljon kuin Homerin lintsattaessa kirkosta. Se tuntuu jotenkin omituiselta. Jälkeenpäin tuli mieleen ainakin kolme selitystä mieleen.

1. Jakso kertoo useamman kuin yhden päivän tapahtumista ja säät vaihtelevat niiden aikana.
2. Jaksossa on kevään viimeinen päivä, jolloin ilma lämpenee huomattavasti ja lumi alkaa sulaa.
3. Springfieldin ydinvoimala on tehnyt tepposensa ja sotkenut ilmastot.

Vaihtoehto 1 on oikein. Se kertoo muutaman viikon tapahtumista talven ja kevään taitteessa. Jenkeissä käydään kirkossa sunnuntaisin, ja Homer ehtii lintsata kirkosta useamman kerran.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #181 04.10.11 - 04:52
Vaihtoehto 1 on oikein. Se kertoo muutaman viikon tapahtumista talven ja kevään taitteessa. Jenkeissä käydään kirkossa sunnuntaisin, ja Homer ehtii lintsata kirkosta useamman kerran.

Wuu-huu! Hienoa, ensimmäinen ensimmäinen vaihto meni oikein. :D Niinhän se taisi olla. Margekin sanoi että Homer ei ole käynyt kirkossa vähään aikaan. Väsyneet aivoni unohtivat sen viime kerralla. Hyvä, tämä asia ei häiritse enää. :)

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #182 19.12.11 - 17:39
Yks juttu häiritsee mua tässä jaksossa, jossa ilkeä leluyhtiö osti koulun. Nimi ei tuu nyt mieleen, enkä haluu mennä etsimäänkään sitä:D

Läksyksi tuli tuoda joku lelu kouluun ja Bart sanoi, että ei aio tehdä sitä. Seuraavana päivänä Bartilla kuitenkin oli Hassuklovni - pehmo mukana?:o

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #183 22.12.11 - 19:13
Jaksossa Homerin trippi (El Viaje Misterioso de Nuestro Jomer) Homerilla on epätavallisen hyvä kunto: hän jaksaa juostaa halki erämään ja kiivetä ylös pyramidia ja majakan portaita. Tiedä sitten oliko näin tarkoituskin tehdä, kun muutenkin oli vähän epätavallinen jakso ja Homer oli ''aineissa''.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #184 23.12.11 - 01:39

Mun tietääkseni se Homerin erämaassa juoksentelu oli harhaa, joka syntyi siitä, kun hän söi sen chilin tyhjään mahaan. Yhdessähän kohdassa hän heräsi siitä harhaunesta ja lojui goflkentällä. Mikko tai joku muu saa valaista, jos selitykseni meni ihan metsään.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #185 27.12.11 - 18:08

Näinhän se meni, paitsi ettei se trippailu johtunut tyhjään mahaan syömisestä, vaan niiden chilien voimakkuudesta. Toisaalta jakson lopussa Homer juoksi kyllä sinne majakan huipulle yllättävän keveästi, eikä se ollut harhaa.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #186 27.12.11 - 20:15
Näinhän se meni, paitsi ettei se trippailu johtunut tyhjään mahaan syömisestä, vaan niiden chilien voimakkuudesta. Toisaalta jakson lopussa Homer juoksi kyllä sinne majakan huipulle yllättävän keveästi, eikä se ollut harhaa.

Niin joo, aivan. Muistin tuon chilijutun vähän pieleen. Tuntuu vähän hassulta, että mies lihava mutta juoksuu niinkin kevyesti. Se loppu on muuten aika mukava, se Homerin ja Margen kuvio ja loppumusiikki. Aito superklassikko.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #187 03.01.12 - 23:05
Jaksossa S23E04 "Replaceable You" Homerin kravatti väriä vaaleanpunaisesta siniseksi/vihreäksi ja takaisin vaaleanpunaiseksi.  ;)

Lisää löyty vähän vanhemmasta:
8. kauden Apua taivaalta -jaksosta löytyi moka liittyen Margen hiusten lähtöön.
Margen hiuskampaukseen tulee reikiä, joista yksi on oudossa kohtaa.
http://i852.photobucket.com/albums/ab84/Chuck-fan/marge.png
Viimeksi muokattu13.01.12 - 22:02 Kirjoittaja: Jarpeez

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #188 13.01.12 - 22:58
Tänään tuli huomattua aika creepy moka.

Siinä jaksossa, missä Homer ja Mel Gibson liittoutuvat yhdessä tekemään elokuvia oli se kohta, missä Bart pyytää päästä mukaan Planet Hollywoodiin(?). Homer kieltää Bartia ja laittaa kätensä Bartin olkapäälle. Kun Homer ottaa käden pois, sormet jäävät vielä näkyviin Bartin olkapäälle koko kohtauksen ajaksi. Aika jännän näköistä.  ;D

Ja tietysti ne pikkuvirheet kuten kalvovirheet (Yksi frame jää välistä mikä johtaa siihen, että liike keskeytyy tai hahmo jopa katoaa näytöltä sekunnin ajaksi) ja muita animaatioteknillisiä virheitä on aina, mitä on kuitenkin onneksi todella vähän. Yksi virhe hahmoissa näkyy kyllä suht. usein mikä tapahtuu kun hahmot kuvataan edestäpäin. Kun hahmo kääntyy naama ruutuun päin, kasvojen piirteet suurenevat ja vartalo on naurettavan pieni. Kun hahmon pää kääntyy takaisin, pää taas pienenee normaalin kokoiseksi. Pikkuvirheitä nämäkin mitä ei usein huomaa. (Olen huomannut tuota kasvojen kokovirheitä erityisen paljon Moen hahmossa)

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #189 14.01.12 - 12:10
Lisää löyty vähän vanhemmasta:
8. kauden Apua taivaalta -jaksosta löytyi moka liittyen Margen hiusten lähtöön.
Margen hiuskampaukseen tulee reikiä, joista yksi on oudossa kohtaa.
http://i852.photobucket.com/albums/ab84/Chuck-fan/marge.png

Huhhuh, siinäpä oli hurja kuva. Mitenkäs se on noin sattunut? :) Itse en ole koskaan ennen huomannut tuota, haha.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #190 14.01.12 - 18:02

Joo, oli kyllä hurja kuva. Sen reiän korkeudellahan on yleensä se osa päätä missä ihmisellä on aivot. Enpä ole itsekään kiinnittänyt huomiota tuohon virheeseen. Yleensä tulee keskityttyä vain tapahtumiin. :D

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #191 14.10.12 - 10:30
Huomasin, että uusimmassa Kauhujen talossa eli osassa 23 Pattylla on kaulakorussaan pentagrammi oikeinpäin, vaikka hän palvoo jaksossa Saatanaa.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #192 19.10.12 - 09:29
Joku sanoo että Simpsonien alkutunnarissa on 20v ajan ollut yksi virhe jota kukaan ei ole huomannut:
http://www.youmovies.it/2012/09/14/incredible-error-in-the-title-of-the-simpsons-and-in-20-years-no-one-has-noticed/1-33/

Minä en huomaa mitään, huomaako joku muu?

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #193 19.10.12 - 09:54
Joku sanoo että Simpsonien alkutunnarissa on 20v ajan ollut yksi virhe jota kukaan ei ole huomannut:
http://www.youmovies.it/2012/09/14/incredible-error-in-the-title-of-the-simpsons-and-in-20-years-no-one-has-noticed/1-33/

Minä en huomaa mitään, huomaako joku muu?
Täytyi youtubesta katsoa intro uusiksi jotta tajusi asian. Eli nurkasta puuttuu harava ja työkaluseinä jotka näkyvät ulkokuvassa (kun Bart hyppää auton katon päältä). Uudessa alkuintrossa homma on kuitenkin korjattu.

Vs: Tekijöiden mokat
Vastaus #194 19.10.12 - 12:48
Joku sanoo että Simpsonien alkutunnarissa on 20v ajan ollut yksi virhe jota kukaan ei ole huomannut:
http://www.youmovies.it/2012/09/14/incredible-error-in-the-title-of-the-simpsons-and-in-20-years-no-one-has-noticed/1-33/

Minä en huomaa mitään, huomaako joku muu?
Täytyi youtubesta katsoa intro uusiksi jotta tajusi asian. Eli nurkasta puuttuu harava ja työkaluseinä jotka näkyvät ulkokuvassa (kun Bart hyppää auton katon päältä). Uudessa alkuintrossa homma on kuitenkin korjattu.

Tuota kuvaa tai sen alla olevaa kakkosta klikkaamalla virheen huomaa.