Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Hahmot » Gil Gunderson

Gil Gunderson

sekatyöläinen

Monitoimimies Gil Gunderson on kokeillut onneaan jos jonkinlaisessa ammatissa, mutta epäonnen ja epäpätevyyden armoton yhdistelmä jyrää hänet alleen kerta toisensa jälkeen. Gil on toiminut muun muassa autokauppiaana, lehtimyyjänä, asianajajana ja ostoskeskuksen joulupukkina. Parhaiten hän menestyi kiinteistönvälittäjänä – myymällä oman talonsa itselleen tuhansia kertoja.

Gil on luonteeltaan varsin pessimistinen. Hän pelkää aiheellisesti seuraavan pettymyksen olevan aivan nurkan takana.

Ensimmäisen kerran Gil esiintyi Simpsonien yhdeksännen kauden jaksossa Kaksi totuutta. Hänen piti jäädä kertakäyttöhahmoksi, mutta tuottajat pitivät Dan Castellanetan ääninäyttelyä niin hauskana, että hahmolle suotiin jatkoa.

Gilin hahmo perustuu Jack Lemmonin esittämään surkeaan kiinteistönvälittäjään elokuvassa Myyntitykit (1992).