Simpsonit.org keskustelupalsta

Simpsonit => Muu Simpsonit-aiheinen => The Simpsons Movie => Aiheen aloitti: Mikko - 27.07.07 - 02:14

Otsikko: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 27.07.07 - 02:14
Aijai, olipa hyvä leffa. Ei ehkä täydellinen, mutta silti parasta, mitä Simpsoneille on tapahtunut aikoihin. Voin suositella.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jami - 27.07.07 - 02:33
Joo, siis oli mitä mainioin elokuva. :)

Kun elokuva alkoi Itchy & Kratchylla (en osaa kirjoittaa sitä) niin ajattelin, että hohhoijaa. Kyseiset hahmot eivät ole suosikkejani, enkä toivonut elokuvan pyörivän niiden ympärillä. Onneksi elokuvassa oli vain alku näistä kahdesta.
Parhaiten jäi kyllä jostain syystä mieleen Bartin penis  ;D Nauroin ihan hervottomasti, kun se näkyi. Luinkin jostain lehdestä, että näkyisi, mutta en tiennyt, että noin suoraan sentään.
Lisan ensirakkaudesta ei sanottu mitään trailereissa, hyvä niin. Jotenkin mua vaan hämäsi, että se irlantilainen poika ei ollut ikinä ennen ollut Simpsoneissa.. Tosin, jossakin sanottiin että leffa ei liity mitenkään tv-sarjaan, mutta olisin silti halunnut hahmojen olla simpsoneista. Mutta eipä tuo sitten mitään haitannutkaan.
Homerin ja Margen "sänkykohtaus" oli myöskin kovin hauska.
Loppu oli jotenkin arvattavissa, että Homer pelastaakin lopulta Springfieldin, ja saa Bartin Flanderseilta takaisin Simpsoneihin, mutta kai se kuuluu Simpsoneiden periaatteeseen. :)

Mutta, hyvä elokuva. Pisteet: 5/5
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Comic Book Girl - 27.07.07 - 22:45
Worst Simpson movie ever! I only gonna see that three times.. today. No ei kai, mutta kyllä pikkuisen pettynyt olin. Liian suuret odotukset. :) Tykkäsin kyllä hirveästi, mutta kritisoitavaakin löytyy.

Pahinta varmaan oli se kuinka kaikilla vitseillä kosiskeltiin mahdollisimman suurta yleisöä eikä leffassa ollut yhtään alkuvuosien simpsoneitten rohkeita, kolahtaa vain muutamaan kymmeneen ihmiseen maailmassa, jotka tietävät mistä on kyse vitsejä <-ja muutenkin tämä taso puuttui (niinkuin puuttuu uusimmista jaksoistakin). Lisäksi vitsit olivat liikaa sitä, että nyt on hauskaa koska Homeriin sattuu. Uppoaa kyllä varmastikkin loistavasti 7-vuotiaisiin, jotka onneksi pääsevät elokuvaa katsomaan!

Enemmän lefassa oli kuitenkin plussaa kuin miinusta. Kyllä se vähitään kerran pitää uudestaan käydä katsomassa.  8)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Lambo - 28.07.07 - 19:14
Itse pidin elokuvasta todella paljon. Oli erittäin hyväät työtä tehty. Itse meinasin pakahtua nauruun jo 5 minuutin kuluttua. Ehkä elokuvan huumori vain jotenkin upposi minuun niin hyvin.

Magie oli saanut aika paljon huomiota, mikä on aika kivaa vaihtelua. :>
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Enth - 29.07.07 - 08:42
Odotin erittäin kovasti, ettei se olisi hauska jos ajattelee tätä Simpsonien uusimpia jaksoja, jossa nauruhermot eivät ole niin herkästi, mutta tulihan sen leffan aikana naurettua ja hymyiltyä. Tietysti originaalin kävin katsomassa, dubatun kierrän kaukaa. Ostan välittömästi DVDlle kun ilmestyy.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Eetu_ - 29.07.07 - 11:01
Bartin jekkuja turhan vähän.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: bart simpson jr - 29.07.07 - 11:34
Bartin jekkuja turhan vähän.

toi on totta niit jekkui ei ollu mont mut oli se hyvä elokuva.
se kohta jos  bart juo viinaa oli hyvä.
 
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Ruupert - 29.07.07 - 19:59
Kävin katsomassa perjantaina ja kyllä oli tunnelmaa. Koko sali ihan täynnä ja useimmilla Simpsons T-Paita päällä. Mahtava leffa, mutta totta kai olisi voinut olla parempikin, ja ehkä hieman pitempikin. Vähän ehkä harmitti että muita hahmoja ei näytetty niin paljon, esim Mafiaa ei näkynyt (en ainakaan huomannut). No sehän keskittynkin Simpsons perheeseen, niinkuin pitikin.
Hauskoja kohtia oli ihan sopivasti ja koko sali nauroi mukana. Joitakin vitsejä ei ehkä kaikki huomannut (nauroin itsekseni) tai sitten vika oli minussa.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: t0mm1 - 30.07.07 - 00:54
Katsoin tän elokuvan tänään. Vitsit oli ihan hyvää luokkaa, mutta jäin vähäsen kaipaamaan niitä muitakin sivu hahmoja. Joo o, elokuva ois kyllä voinu olla ehkä hitusen pitempi.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Saxomafone - 02.08.07 - 14:33
Haluaisin kohdistaa eilen katsomaani elokuvaa kohtaan suurta ylistystä, sillä se täytti varsin hyvin toiveeni lempisarjani elokuvaversiosta. Elokuva oli kuten odottaa osasinkin kuin pitkä ja varsin erikoinen Simpsons-jakso. Nauroin erityisesti alastomuuskohtaukselle sekä suorastaan räjähdin lopun jopa omituiselle Dr. Nickin kuolonkorahdukselle: Bye, everybody! Tämä taisi olla hänen loppunsa. Mutta eihän kunnon ylistys olisi mitään ilman pientä kritiikkiä.

Elokuva, kuten sarjan uusimmat jaksotkin, on selvästi kärsinyt liillallisesta viihdyttämisen yrittämisestä, jonka tuloksena vitsit ovat laimentuneet hieman ja sekoittuneet enemmän amerikkalaisen tusinakomedian harmauteen. Joitakin epäuskottavuustekijöitäkin löytyi, kuten esimerkiksi Homerin moottoripyörällä kuvun päälle ajaminen ja pommpiminen rotkon kautta maankamaralle. Siinä löyti asia, jonka noudattamista Simpsoneissa vaalittiin alkuaikoina: sarjassa ei tapahdu mitään, mikä in mahdotonta. Elokuvassa odotin tätä tekijää kunnioitettavan elokuvassa entistäkin enemmän.

Joka tapauksessa kyseinen filminpätkä huvitti minua ja täytti tehtävänsä sarjan elokuvaversiona. Itse elokuvasalissa minua huvitti ihmiset, jotka ryntäsivät ulos lopputekstien alkaessa, mutta juoksivat takaisin, kun jotain vielä tapahtui. Maggie taisi nyt sitten erikoisen virallisesti sanoa ensimmäisen sanansa, joka sopi tilanteeseen hyvääkin paremmin: sequel?
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: woowoo - 02.08.07 - 14:56
Maggie taisi nyt sitten erikoisen virallisesti sanoa ensimmäisen sanansa, joka sopi tilanteeseen hyvääkin paremmin: sequel?

Onhan Maggie ennenkin puhunut?  ::)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Moe.s - 02.08.07 - 17:26
Kyllä. Erinomaista. Heti elokuvan alkuun oli laitettu yksi parhaista elokuvan vitseistä. Ralphin huippuhetki. 
Muitakin erityisen naurattavia kohtia oli, kuten Homerin koirakohtaus. Harvemmin elokuvissa nauraa noin useasti, jos koskaan. Kyllä oli aivan mahtava elokuva.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Joose - 03.08.07 - 01:20
Loistavahan se oli, mutta itselläni ehkä liian suuret odotukset. :)
Paljon sai nauraa elokuvan aikana, vaikka leffa tuntui kestävän vain hetken.
Bartin liitutauluteksti oli loistava! "En lataa elokuvaa laittomasti" tai joku vastaava. :D
Toivonkin ettei tätä tapahtuisi.

Täällä Häneenlinnassa oli yllättävän vähän katsomassa elokuvaa.
Tiistaina 1.8 klo 16:00 kävin katsomassa. Ehkä noin 35 ihmistä koko salissa. :D
Ymmärrettäväähän se, ettei päivällä varmastikkaan niin paljon katsojia ole kuin iltaisin. :)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Saxomafone - 03.08.07 - 14:30
Maggie taisi nyt sitten erikoisen virallisesti sanoa ensimmäisen sanansa, joka sopi tilanteeseen hyvääkin paremmin: sequel?

Onhan Maggie ennenkin puhunut?  ::)

Kyllä, Maggie on puhunut, mutta elokuvan lopputeksteien lomassa näytetty kohtaus sisältää (omien tietojeni mukaan) virallisesti ensimmäisen sanan. Maggie on sanonut yksikseen huoneessa "daddy" ja puhunut esim. Treehouse of horror -jaksossa James Earl Jonesin eli Darth Vaderin äänellä. Maggien äänenä on kuultumyös mm. Elizabeth Taylor ja Bartin ääninäytelijä (nimi on Nancy joku).
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jami - 03.08.07 - 17:01
Jatko-osaa ite en osaisi vielä kuvitellekaan tolle elokuvalle. Vaikka se hyvä olikin, niin en tiedä että saataisiinko siihen jatko-osaan yhtä hyvää huumoria.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Saxomafone - 04.08.07 - 18:38
Jatko-osaa ite en osaisi vielä kuvitellekaan tolle elokuvalle. Vaikka se hyvä olikin, niin en tiedä että saataisiinko siihen jatko-osaan yhtä hyvää huumoria.

Olen samaa mieltä, vaikka kirjoitinkin kommentissani:

Maggie taisi nyt sitten erikoisen virallisesti sanoa ensimmäisen sanansa, joka sopi tilanteeseen hyvääkin paremmin: sequel?

Tarkoitin sillä lähinnä sitä, etten olisi itse keksinyt tilanteeseen sopivampaa Maggien ensimämäistä sanaa. Se oli hyvin mietitty ja tietysti, kuten  sarja itse: ironiaa täynnä.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: snowball || - 06.08.07 - 00:04
bartin penis oli kyllä.. aiai hyvin keksitty että kokoajan on jotain tiellä ja sitten ei näy muuta kuin se :P ;D se on nähty jo aiemmin yhdessä pyykinpesu mainoksessa :D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: peikkko - 07.08.07 - 00:06
suurin pettymys tässä leffassa oli juoni. toi maailman pelastus on jotenkin niin perussettiä joka leffaan. jutut oli kuitenkin hyviä ja se teki leffasta hyvän. ei luoja, että repesin sille kirkko-kohtaukselle, jossa Homer toivoi Flandersin olevan homo :"D täytyy nyt venailla tätä dvd :lle ja sen ekstroja.

mä epäilen tota jatko-osaa, tai että ei sitä nyt ainakaan vielä pitkään aikaan olisi tulossa. muutama vuosi pitää varmasti odottaa, jos ja kun se sitten ilmestyy.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: KopolanPoika - 07.08.07 - 16:54
Kirkko kohtaus oli kyllä hyvä :D
itelleni jäi aika ärsyttävästi Spider-pig "tunnari" soimaan päähän!
”Spider-pig, spider-pig, does whatever a spider-pig does! Can he swing from a web? No he can't, he's a pig. Look out He's Spider-pig"  ;D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jami - 07.08.07 - 17:13
Mua ei jostain syystä toi Spider pig yhtään naurattanu, mun kaverit on taas sanonu että se oli elokuvan paras kohtaus..
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Saxomafone - 07.08.07 - 18:38
Best sequences ever:

Homer selaa Raamattua ja sanoo: This book doesn't have any answers!
Spider pig -song
EPA-tyyppi: I give you five unthinkable options. Arnold: I was selected to lead, not to read.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Moe Szyslak - 08.08.07 - 12:06
14:30 31.1 Kävin cine atlaksessa kattoos.
Yllättävää oli että näin vanhan kaverin jota en ollu nähnyt 2 vuoteen - aivan takanani!
Hyvä Leffa,ei ollu mikään masterpiece mutta 9/10.
Kuka muuten sitä dubbattuu menee kattoon?! Näin ihan aikuisia yksin meneviäkin ja teinejä jotka oli menossa dubbattuun. Spider Pig suomeksi(?); Hämähäkkipossu,hämähäkkipossu.tekee mitä hämähäkkipossu tekee. osaakose lentää? ei ei ei,koska se on possu.varokaa - täältä tulee hämähäkki possu. HYI ****NA! Jostain syystä se loppu ei naurattanut mutta kaikki muut nauro (tekonauroin sitten vähäse) Jos et ole vielä nähnyt- MENE KATSOMAAN! Loppu teksteissä kuulette maggien ekan sanan jonka simpsonien perhe kuulee.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jami - 08.08.07 - 12:19
Eikö kukaan oo nähny sitä dubattua versiota?  ;D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: snowball || - 08.08.07 - 22:04
Eikö kukaan oo nähny sitä dubattua versiota?  ;D
kukaan ei halua haaskata rahojaan sellaseen potaskaan... :D
sekin kohta on leppareita kun homer laittaa liimaa käsiin ja sanoo että hänellä on munaa ja tarttuu haarojenväliin liimakäsillään :'D
  siinä melkein itkin kun marge jättää sen videon ja tulee se kappale, mut sitä keventää se to be continued.... :D :D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: simpons fan - 09.08.07 - 14:05
mun mielst se oli paras elokuva ikinä
varsinkin se penis kohta ja se green day sinne saastuneeseen järveen
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Barto_ - 10.08.07 - 16:57
Hyvä oli The Simpsons- movie ja sarjan huumorin ystävänä en pettynyt lainkaan.
Piirrosjälki oli nautittavaa jase juonikin toimi yllättävän hyvin..
Jotkut hahmot jäivät ehkä liikaa taka-alalle, vaikka suurimmalla osalla oli omat esillä olo- hetkensä.
Jatko-osaa odotan kyllä innolla ;)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Cal - 17.08.07 - 23:23
Tänään kävin katsomassa kavereiden kanssa ja oli kyllä aivan mahtava elokuva. Barts Doodle oli kyllä huippu kohta, mutta Spider Pig oli tylsä, koska olin nähnyt sen jo monta kertaa.
Yksi parhaista elokuvista minkä olen katsonut.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: syysmyrsky - 18.08.07 - 20:26
Jouduin kattomaan dubatun version, sillä piti mennä 6v. pikkusiskoni kanssa :-\. Huomasitteko, että siinä häävideolla kun Homer ja Marge tanssii, on se sama laulu, joka on  jaksossa missä Homer on rekkakuskina ja Marge ostaa jumiutuvan ovikellon, josta sama sävel kuuluu?

Oijoi, selitimpäs epäselvästi, toivottavasti saitte jotain selvää  ;D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: snowball || - 18.08.07 - 22:26
hei vitsit :D sain mä ainaki selvää.. pitää kattoo se jakso kuhan pääsen kotiin :P
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: snowball || - 18.08.07 - 22:27
Jouduin kattomaan dubatun version, sillä piti mennä 6v. pikkusiskoni kanssa :-\. Huomasitteko, että siinä häävideolla kun Homer ja Marge tanssii, on se sama laulu, joka on  jaksossa missä Homer on rekkakuskina ja Marge ostaa jumiutuvan ovikellon, josta sama sävel kuuluu?

Oijoi, selitimpäs epäselvästi, toivottavasti saitte jotain selvää  ;D

oliko siinä suomennettu spider-big juttua?? :P tai tämmösiä??
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jami - 19.08.07 - 16:33
Jouduin kattomaan dubatun version, sillä piti mennä 6v. pikkusiskoni kanssa :-\. Huomasitteko, että siinä häävideolla kun Homer ja Marge tanssii, on se sama laulu, joka on  jaksossa missä Homer on rekkakuskina ja Marge ostaa jumiutuvan ovikellon, josta sama sävel kuuluu?

Oijoi, selitimpäs epäselvästi, toivottavasti saitte jotain selvää  ;D
Minkälainen oli dubattu versio?
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: alappi - 25.08.07 - 08:53
dubatussa spider pig oli suomennettu possumieheksi! järkyttävää
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: KopolanPoika - 25.08.07 - 21:32
Lainaus
dubatussa spider pig oli suomennettu possumieheksi!
sehän on iha suora käännös  ;D

eiköhän siinä vain haettu jotain sanaa mikä rimmaisi, jonka takia päädyttiin mieheen eikä possuun

I think..
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: snowball || - 26.08.07 - 22:39
voi Lollero!!!! siis possumies!!  miten muuten spiderpig suomennettiin.. possumies possumies.. tekee mitä possumies tekee!!!.???
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: peikkko - 29.08.07 - 16:57
dubatussa spider pig oli suomennettu possumieheksi! järkyttävää

se on varmaan käännetty sen laulun pohjalta, että jos miettii siihen possumiestä, niin se sopii siihen aika hyvin. kelatkaa nyt jos se olisi hämähäkkisika, niin ei se siinä laulussa oikein rimmaisi. mut silti, mahti suomennoksia. :DDDD läpät varmaan vielä parempia.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jami - 02.09.07 - 01:48
No nyt en ainakaan halua nähdä sitä dubattua versiota. :D DVD:n jos ostan, niin voin läpällä katsoa.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: snowball || - 02.09.07 - 23:18
hahhaa läpällä katon ton dupatun sitten ^^
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: alappi - 08.09.07 - 14:32
dubattu oli todellinen skandaali
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Lady Asensio - 09.09.07 - 16:46
Todella hyvä leffa, nyt vain odottamaan dvd:tä.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: moex - 18.09.07 - 18:01
oli kyllä hyvä leffa.luulen kyllä, että kohta tekevät The Simpsons 2 ;)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: alappi - 25.09.07 - 19:57
oli kyllä hyvä leffa.luulen kyllä, että kohta tekevät The Simpsons 2 ;)
            Varmasti!
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: thebart - 27.09.07 - 20:19
Olihan leffa iha hyvä, mutta kun oli liian innoissaan elokuvasta ja katto kaikki trailerit, nii niissä oli melkei kaikki hauskat kohdat.. :(
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: drazil - 10.10.07 - 09:19
Itse pidin elokuvasta.
Kun Spider Pig kohtaus tuli niin aika moni nauroi mutta mielestäni se ei ollut niin hauska.
Kun taas vanha muori näytti tietä niin. ;D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Duffor - 10.10.07 - 17:22
Miten tuo d'oh sanottiin dubatussa versiossa? Tais muutenkin kaikki dubbaukset mennä ihan läskiks ku spider-pig muka possumies :o
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: mr plow - 08.12.07 - 17:02
dubattu oli todellinen skandaali

Tuo on ainut lause mikä kuvaa sitä.Oli lähellä ettei itku tullu ku katoin kaverilla sen. Siis tuohan loukkaa koko simpsoneita! aivan käsittämätöntä kavereitten kans arveltiin et ois tullu siinä D´oh kohalla joku "Voihan vietävä" tai vastaavaa.....
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: mr plow - 08.12.07 - 17:03
Mun mielestä paras kohta oli se et: I got a Chainsaw ja nänänänänänä!
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Kreach - 31.12.07 - 20:48
Kävin katsomassa perjantaina ja kyllä oli tunnelmaa. Koko sali ihan täynnä ja useimmilla Simpsons T-Paita päällä. Mahtava leffa, mutta totta kai olisi voinut olla parempikin, ja ehkä hieman pitempikin. Vähän ehkä harmitti että muita hahmoja ei näytetty niin paljon, esim Mafiaa ei näkynyt (en ainakaan huomannut). No sehän keskittynkin Simpsons perheeseen, niinkuin pitikin.
Hauskoja kohtia oli ihan sopivasti ja koko sali nauroi mukana. Joitakin vitsejä ei ehkä kaikki huomannut (nauroin itsekseni) tai sitten vika oli minussa.

Mafia NÄHTIIN kyllä, siinä kohtaan kun  he lastaavat ruumista järveen ;)

Leffa ei ollut hirveän hyvä, odotin enemmän, mutta ihan OK.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Frink - 27.01.08 - 10:32
Tuo chainsaw-kohta kyllä nauratti.
Panin merkille, että teatterissa kun katsoin ja tuli se: "Jatkuu", "Hetken päästä"", niin muu yleisö repesi nauramaan. Itseäni se ei niin naurattanut.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: simsssi - 27.01.08 - 10:43
Tuo chainsaw-kohta kyllä nauratti.
Panin merkille, että teatterissa kun katsoin ja tuli se: "Jatkuu", "Hetken päästä"", niin muu yleisö repesi nauramaan. Itseäni se ei niin naurattanut.

Kun olin ite katsomas kukaan ei nauranut tolle kohalle. :-\
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Bart2 - 27.01.08 - 12:27
Mun mielestä kannattaisi harkita uutta Simpsons-elokuvaa. Siinä voisi olla juonena, että Homer tekee jotain typerää ja avaruusoliot haöuaisivat tuhota maapallon. Ne voisi olla ne avaruusoliot, jotka ovat useasti kauhujentalo jaksoissa.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Lasse - 27.01.08 - 12:43
Mun mielestä kannattaisi harkita uutta Simpsons-elokuvaa. Siinä voisi olla juonena, että Homer tekee jotain typerää ja avaruusoliot haöuaisivat tuhota maapallon. Ne voisi olla ne avaruusoliot, jotka ovat useasti kauhujentalo jaksoissa.
Jatko-osalle on oma topicinsa. The Simpsons Movie jatko-osa? (http://forum.simpsonit.org/index.php/topic,307.0.html)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Patentti - 02.02.08 - 12:11
Katoin leffan vasta pari viikkoa sitten, Dubatun ja originaalin. Kun katsoi dubatun version niin vitsejä ei oikein oltu suomennettu hyvin, ja muutenkin ääninäyttelijät olisi saanut valita paremmin dubattuun... Mutta originaalissa kuitenkin nauroin melkein koko ajan. Simpsons movie oli varmaan paras tuore "simpsons jakso" vähään aikaan
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Otto Mann - 28.02.08 - 21:59
Se kohta on aika siistin näköinen, kun Bart skeittaa siinä alussa alasti ja sitten Lou :police: ampuu renkaaseen, niin sitä luotia kuvataan hienosti minun mielestäni...
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: DohFlanders - 15.03.08 - 12:16
bartin penis oli kyllä.. aiai hyvin keksitty että kokoajan on jotain tiellä ja sitten ei näy muuta kuin se :P ;D se on nähty jo aiemmin yhdessä pyykinpesu mainoksessa :D
Mikä pyykinpesumainos?Simpsoneissa ollut?
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: snowball || - 15.03.08 - 20:33
bartin penis oli kyllä.. aiai hyvin keksitty että kokoajan on jotain tiellä ja sitten ei näy muuta kuin se :P ;D se on nähty jo aiemmin yhdessä pyykinpesu mainoksessa :D
Mikä pyykinpesumainos?Simpsoneissa ollut?

Joskus olin ulkomailla ja siellä pyöri pyykinpesumainos, jossa oli simpsoneiden ääninäyttelijät ja siinä Bartin vaatteet meni pyykkiin tai jotin.
ja sit näky pienen pieni penis (se  näytettiin vähä  kauempaa..)

Sitten on myös simpsoneiden musavideossa (deep deep trouble) jossa näytettiin Bartia ilman vaatteita edestäpäin. (taasen tälläinen kaukaa piiretty kuva, tässä ei näkyny kunnolla)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Duffman - 18.05.08 - 09:48
Homerin keskarikohta on naurettavin
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: DohFlanders - 18.05.08 - 13:25
Homerin keskarikohta on naurettavin
Kommenttiraidassa sanottiin että keskari olisi 2 sormi,mutta en muista sanottiinko niin.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: alappi - 18.05.08 - 13:35
Niin, eihän Homerilla itseasiassa edes ole keskisormea.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: homersimpsondoh - 26.06.08 - 18:04
Mun mielestä paras kohta oli se, kun Homer pistää ampiaispesän Flandersin postilaatikkoon.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Rapido - 02.07.08 - 20:27
Katsoin kommenttiraidan alusta loppuun. Tuli jopa uusia tietoja, joita en aiemmin tiennyt. Esimerkiksi, se että Grampan tilalle kirkossa ajateltiin aiemmin laittaa Marge. Sehän kuitenkin olisi sekoittanut koko elokuvan kulun, niin kuin kommenttiraidan tekijät sanoivatkin. Tosi hauskaahan se kyllä oli. Tässä satunnaisesti valittuna kolme kohtaa elokuvasta jotka omasta mielestäni nauratti (toki moni kohta nauratti, mutta tässä kolme esimerkkiä.) 1) Kaikki muut hyppää sinne vajoamaan, kun Homer jää siihen jumiin "keskisormia" näyttelemään. 2) Homer löi itseään vasaralla silmään ja lopussa naulalla jalkaan. 3) Sen "ilmestyseukon" kanssa tanssiminen. Oli toki monia, monia ja taas monia muita kohtauksia jossa pääsi nauru, mutta tässä siis, kuten jo aiemmin sanoin, 3 esimerkkiä.

-Rapido
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Homer Simpson - 05.07.08 - 15:05
Paras elokuva jonka olen koskaan nähnyt!
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Duffman - 05.07.08 - 17:24
Minusta elokuva on loistava elokuva, jossa on naurettavia kohtia, mutta on silti tunteellinen. Homerin tyhmyys on korkeimmillaan elokuvan alussa, kuin koskaan aikaisemmin. Arvosanaksi elokuvasta annan täyden kympin.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: kwyjibo - 10.07.08 - 12:31
Yksi parhaista elokuvista ellei paraskin... ainut miinus oli kyllä elokuvan pituus.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: zimazuma - 10.07.08 - 17:47
Yksi parhaista elokuvista ellei paraskin... ainut miinus oli kyllä elokuvan pituus.

Liian pitkä vai liian lyhyt?
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Patentti - 11.07.08 - 18:28
Yksi parhaista elokuvista ellei paraskin... ainut miinus oli kyllä elokuvan pituus.

Liian pitkä vai liian lyhyt?
Eiköhän se ole itsestäänselvää että liian lyhyt
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: zimazuma - 16.07.08 - 10:56
Yksi parhaista elokuvista ellei paraskin... ainut miinus oli kyllä elokuvan pituus.

Liian pitkä vai liian lyhyt?
Eiköhän se ole itsestäänselvää että liian lyhyt

Koita nyt olla tyytyväinen että edes keksittiin Simpsonit. Ei nyt tarvitse alkaa valittaa että elokuva oli liian lyhyt.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Patentti - 16.07.08 - 15:23
Yksi parhaista elokuvista ellei paraskin... ainut miinus oli kyllä elokuvan pituus.

Liian pitkä vai liian lyhyt?
Eiköhän se ole itsestäänselvää että liian lyhyt

Koita nyt olla tyytyväinen että edes keksittiin Simpsonit. Ei nyt tarvitse alkaa valittaa että elokuva oli liian lyhyt.
No se nyt on ihan kylmä totuus että elokuva oli liian lyhyt, jos tykkäät simpsoneista elokuva ei ainakaan voinut olla liian pitkä. Ihan pikkulapsen puheita sanoa valitukseksi sitä jos toteaa että elokuva oli liian lyhyt. Itse ainakin olisin halunnut pidemmän elokuvan. Ja ensimmäinen lauseesi oli todella törkeästi sanottu, kenenkään faniutta täällä ei pitäisi vähätellä/kiistää.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: zimazuma - 18.07.08 - 14:20
Ok. Vakuutit minut.  ;)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jaabok - 12.10.08 - 12:31
Paras leffa mitä oon nähnyt. oon nähnyt sen ainakin 4 kertaa.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Joulupukki X - 12.10.08 - 21:53
Hyvä elokuva, mutta ei läheskään parhaita joita olen nähnyt

Ps. Kummelikin voittaa sen (mutta kummeli onkin voittamaton  ;) )
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Patentti - 13.10.08 - 19:13
Hyvä elokuva, mutta ei läheskään parhaita joita olen nähnyt

Ps. Kummelikin voittaa sen (mutta kummeli onkin voittamaton  ;) )
Kyl Simpsons Movie voitti Kummelin mennen tullen :p No, mielipiteensä kullakin.. (:
Itse pidän Simpsons Movieta noin ysin leffana, siinä huumorin taso saatiin jälleen entiselle tasolleen.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Joulupukki X - 13.10.08 - 22:00
Hyvä elokuva, mutta ei läheskään parhaita joita olen nähnyt

Ps. Kummelikin voittaa sen (mutta kummeli onkin voittamaton  ;) )
Kyl Simpsons Movie voitti Kummelin mennen tullen :p No, mielipiteensä kullakin.. (:
Itse pidän Simpsons Movieta noin ysin leffana, siinä huumorin taso saatiin jälleen entiselle tasolleen.

Tiedätkö mistä Kummelista puhun?

Yh,  ::)

Ps. En tarkoita tätä asiaa loukkaavasti, haluaisin vain tietää.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Joulupukki X - 13.10.08 - 22:06
Yksi parhaista elokuvista ellei paraskin... ainut miinus oli kyllä elokuvan pituus.

Liian pitkä vai liian lyhyt?
Eiköhän se ole itsestäänselvää että liian lyhyt

Koita nyt olla tyytyväinen että edes keksittiin Simpsonit. Ei nyt tarvitse alkaa valittaa että elokuva oli liian lyhyt.
No se nyt on ihan kylmä totuus että elokuva oli liian lyhyt, jos tykkäät simpsoneista elokuva ei ainakaan voinut olla liian pitkä. Ihan pikkulapsen puheita sanoa valitukseksi sitä jos toteaa että elokuva oli liian lyhyt. Itse ainakin olisin halunnut pidemmän elokuvan. Ja ensimmäinen lauseesi oli todella törkeästi sanottu, kenenkään faniutta täällä ei pitäisi vähätellä/kiistää.

Ja tuohon aiheeseen sanon, sama mielipide kuin Patentilla. Jos pitää jostain, vaikkapa nyt Batmanista, niin elokuva ei voi olla liian pitkä, koska minä varmasti voisin katsoa Simpson Movieta aikkast kauan.

Niin että laitoin vain tuohon oman mielipiteeni, enkä tarkoita kenellekkään mitään pahaa.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Patentti - 14.10.08 - 14:53
Hyvä elokuva, mutta ei läheskään parhaita joita olen nähnyt

Ps. Kummelikin voittaa sen (mutta kummeli onkin voittamaton  ;) )
Kyl Simpsons Movie voitti Kummelin mennen tullen :p No, mielipiteensä kullakin.. (:
Itse pidän Simpsons Movieta noin ysin leffana, siinä huumorin taso saatiin jälleen entiselle tasolleen.

Tiedätkö mistä Kummelista puhun?

Yh,  ::)

Ps. En tarkoita tätä asiaa loukkaavasti, haluaisin vain tietää.
En tiedä, mutta luulen että tarkoitat niitä elokuvia. Ei Simpsons Movieta ja Kummeleita voi kauheasti verrata, kun huumorin tyylissäkin on sen verran eroja (:
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Joulupukki X - 14.10.08 - 16:01

Totta kai on, ja tässä tarkoitan juuri nyt tuota uusinta elokuvaa, siis Kummeli Alivuokralaista. Mielestäni se oli paras Kummeli elokuva jonka olin nähnyt, koska muut eivät olleet niin hyviä, suoraan sanottuna ne olivat huonoja.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Chipmunk - 16.10.08 - 15:14
Nääh, mä en kovin pitänyt tosta, liian tylsä makuuni.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Duffless - 22.10.08 - 17:28
Olihan se ihan hyvä,muttei mikään säväyttävä tai et ois pompannut penkistä ylös. Elokuvissa kävin kattoo ja ostin sit kuitenki sen DVD:n vielä, pari kertaa oon sen nyt kattonu.  ::)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jarpeez - 22.10.08 - 17:32
Olihan se ihan hyvä,muttei mikään säväyttävä tai et ois pompannut penkistä ylös. Elokuvissa kävin kattoo ja ostin sit kuitenki sen DVD:n vielä, pari kertaa oon sen nyt kattonu.  ::)

Kyllä tää elokuva ihan OK, mutta paras kohta on se jossa eläimet tulee riisumaan Homerin ja Margen, koska se oli huvittavaa se kun pikku linnut vetävät Homerin paitaa pois.  :D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: bart:: - 08.01.09 - 19:13
simpsonit movie oli ihan hyvä ihan tarpeeksi nauratti se kohta missä otta varastosta jet bacin sijasta liimaa nauratti melkee eniten :doh:
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Bartnes - 14.01.09 - 18:06
Antaisin Simpsonit elokuvalle arvosanaksi 8

Elokuvan plussat
+Juoni(hyvin monipuolinen ja hauska)
+Bartin jekut(aina yhtä hauskoja)
+green day (tykkään kun se soittaa elokuvan alussa)
 
Elokuvan miinukset
-Kesto(voisi olla pidempi hieman)
-Sivuhenkilöiden vähäinen esittäytyminen(sivuhenkilöt voisivat olla enemmän esillä)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: El_Barto - 22.01.09 - 12:04
Minä en pitänyt elokuvasta niin hirveän paljon. Odotin elokuvalta paljon enemmän, mutta sitten petyin siihen. Ihan ok oli, mutta....
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Jarpeez - 22.01.09 - 18:03
Löysin Jouni Paakkisen sivulta käännös virheitä niin Simpsons Moviessa oli tämmönen. Kun Lisa sanoo Margelle: "...he's not imaginary."
Suomennos "...ettei hänellä ole mielikuvitusta." Oikeasti se on "...ettei hän ole mielikuvitusta."

En mä tiedä kuuluuko tää oikeseen aiheseen, mutta ihan sama.  :-\
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Patentti - 22.01.09 - 21:02
Löysin Jouni Paakkisen sivulta käännös virheitä niin Simpsons Moviessa oli tämmönen. Kun Lisa sanoo Margelle: "...he's not imaginary."
Suomennos "...ettei hänellä ole mielikuvitusta." Oikeasti se on "...ettei hän ole mielikuvitusta."

En mä tiedä kuuluuko tää oikeseen aiheseen, mutta ihan sama.  :-\

Imaginary=kuvitteellinen. Ei sinullakaan mennyt täysin oikein.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: El_Barto - 23.01.09 - 10:11
Imaginary=kuvitteellinen. Ei sinullakaan mennyt täysin oikein.

Imaginary voidaan vapaasti suomentaa mielikuvitukseksi. Ei kaikkia sanoja voi suomentaa suoraan, esim. Undead. Suomenkielessä ei ole vastinetta tälle.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 23.01.09 - 14:55
Imaginary=kuvitteellinen. Ei sinullakaan mennyt täysin oikein.

Imaginary voidaan vapaasti suomentaa mielikuvitukseksi. Ei kaikkia sanoja voi suomentaa suoraan, esim. Undead. Suomenkielessä ei ole vastinetta tälle.
Imagination on mielikuvitus, imaginary kuvitteellinen. Ja undeadin voi kääntää vaikka eläväksi kuolleeksi. Nysv nysv.

Nimim. "Laudatur"
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: homersexual - 27.01.09 - 16:43
hyvähän se leffa oli. parhaat kohdat oli se booblady juttu, se Homerin ja Margen rakastelukohtaus kun ne linnut repii sitä paitaa pois, ja kun ne ei saa sitä pois tulee se kotka/haukka sisälle ;D, sitten se kun Bart "taputtaa" isälleen, Itchy & Scratchy (jos oikein muistan)
alkukohtaus,se kattokohtaus siihen hassu-burgerin loppuun
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Bartholomew Jo-Jo Simpson - 07.04.09 - 16:57
Elokuva oli kohtuullinen. Juoni eteni mukavasti vaikka hiomistakin löytyi.

Kohtauksia joista pidin erityisesti: Greendayn soitto, elokuvan alussa kun Smither laittaa tahnaa Burnsin
hammasharjan päälle niin Burns kaatuu, Homerin ja Bartin toilailut katolla, kun Bart ajaa Krusty burgeriin alasti,
kun husky koirat raatelevat Homeria, Itchyn ja Cratshyn riita avaruudessa.
Tossa tais olla parhaimmat.

Elokuva oli jossain määrin hieman pettymys silti, koska kyllähän Simpsoneiden tasoiselta huippu animaatio sarjalta odottaa
enemmän. sivuhenkilöt liian vähän esillä ja se kupu joka laitettiin Springfieldin ylle oli huono keksintö leffaan. No jaa kyllä
se silti katsomisen arvoinen on.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Dents - 05.08.09 - 22:04
Itse tykkäsin paljon. Leffan juoni oli hyvä ja vitsitkin naurattivat. 

Plussat: 

+Juoni oli hyvä.
+Hyvät repliikit
+Musiikki 
+Russ Gargill

Miinus:
-Lyhyt
-Cletuksen, Moen jne.roolien vähyys.
-Spider Pigin vähäinen esiintyminen
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Simpson Maggie - 18.09.09 - 13:12
Kun maggie sanoi simpsons movien loppu teksteissä sequel onko se oikea englannin sana vaiko anagrammi???
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 18.09.09 - 16:21
Kun maggie sanoi simpsons movien loppu teksteissä sequel onko se oikea englannin sana vaiko anagrammi???
Sinulta olisi mennyt vähemmän aikaa googlettaa tuo kuin kirjoittaa tänne viesti... Sequel tarkoittaa jatko-osaa.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: LisaS - 01.11.09 - 13:29
Hyvä leffa oli, muttei mikään paras. Tunnisti heti tietokoneella tehdyksi. Mielenkiintoinen juoni oli, koskaan ei tiennyt mitä tapahtuisi. Ainakaan minun mielestäni. Ja yllätyskäänteitä riitti!
Ainoa huono puoli leffassa oli sen suomenkielinen dubbaus. Kamalaa kuunneltavaa...
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: zeepra - 07.12.09 - 14:02
Oon samaa mieltä. Luulin että  äänet on peräisin muumeista ;D Oli kiva että elokuvaan otettiin uusi hahmo Colin (Lisan uusi ihastus).
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Dirty Homer - 19.12.09 - 15:54
Tunnisti heti tietokoneella tehdyksi.
Eikös Simpsoneita ole aina tehty tietokoneella ::)? Aika älykääpiö meillä on täällä kun ny vasta sen tajus ;D. No ei ny, vitsi vitsi!

Kyllä toi leffa oli ihan hyvä, Simpsonit nyt vähän eeppisemmässä muodossa joka silti naurattaa samalla tavalla kuin itse tv-sarja. Suomidubbaus taas oli ISO virhe, siitä miinusta. Toinen miinus tulee sivuhahmojen, kuten Wiggumin, Moen, Apun jne. vähäisestä esiintymisestä. Silti ihan hauska ja nautittava, vuoden 2007 parhaimpia elokuvia Die Hard 4.0:n ja Menetetyn maan ohella.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: LisaS - 10.02.10 - 16:18
Tunnisti heti tietokoneella tehdyksi.
Eikös Simpsoneita ole aina tehty tietokoneella

Anteeksi, nyt menee offiksi, mutta pakko kysyä: Simpsoneitahan ruvettiin "piirtämään" vasta myöhemmin tietokoneella, jos olen asian oikein ymmärtänyt. En ole varma, mutta haluaisin kysyä. *raapii hämmentyneenä päätään*
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Dirty Homer - 14.02.10 - 15:12
Tunnisti heti tietokoneella tehdyksi.
Eikös Simpsoneita ole aina tehty tietokoneella

Anteeksi, nyt menee offiksi, mutta pakko kysyä: Simpsoneitahan ruvettiin "piirtämään" vasta myöhemmin tietokoneella, jos olen asian oikein ymmärtänyt. En ole varma, mutta haluaisin kysyä. *raapii hämmentyneenä päätään*
No tuo oli pelkkä vitsi vain, en tarkoittanut tosissani. Tuossa vaan nauratti se, kun sanoit että :"Tunnisti heti tietokoneella tehdyksi", niin luulin että huomasit tuon täysin ensimmäisen kerran. Eli olisit aina luullut, että Simpsoneita on tehty vain piirtäen. Ymmärsitkö?
Noh, ei pureuduta tähän enempää, ettei vain menisi off-topiciksi.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 21.07.10 - 15:03
Tuli tää Simpsonit -leffa hankittua pikkasen myöhässä, ja se kolahti meitsiin heti ekalla kerralla. Joku vois ajatella, että se on lapsellinen, mutta mielestäni se on huippuaikuismainen: Homerilla on avioliitto ongelmia, kaupunkilaiset kääntyivät häntä vastaan ja mukana on jopa aikapommi. Ei ihan lastenohjelma meininkiä. Juuri noista mainitsemistani seikoista siihen voi jopa jäädä koukkaan. Itse ainakin jäin.

Hankin tämän leffan CDONista, kun se oli tarjouksessa. Hauskinta siinä oli se, että kannet olivat ruotsinkielisiä. Mutta mitäpä tuo kuitenkaan haittaa, kun on audio -asetukset ja tekstityksen valikko. :) Jos sitten mentäis asiasta toiseen eli suomalaisiin, niin niistä en tykkää lainkaan: Homer kuulostaa naurettavammalta, Lisa ja Bart eivät kuulosta omalta itseltään ja Marge kuulostaa oudolta. Ehkä Moe on suurinpiirtein lähimpänä. Kyllä ne alkuperäiset ääninäyttelijät ovat parempia - miljardi kertaa parempia. ;)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: bart-fani-35 - 06.08.10 - 19:14
Muuten hyvä leffa mut niitä jekkuja oli kyl ihan liian vähän.

Ja sit ne suomenkieliset äänet oli jotenkin niin tylyt
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Zergon - 14.08.10 - 22:51
Itse tykkäsin todella paljon elokuvasta. Hieno juoni ja mahtavat vitsit, jotka toivat naurua. Katsoin kerran mielenkiinnosta elokuvan suomalaisilla äänillä. Se oli todella surkea dubbaus! Aidot äänet ne olla pitää:D. Odotan innolla elokuvan jatko osaa....
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 25.10.10 - 02:17
Katsoin äskettäin elokuvan uudestaan ja huomasin erään jännän seikan, tykkään siitä Green Day -kohtauksesta joka kerta ja se vaan paranee. Eihän ihmisten kuoleminen mikään kiva asia ole, mutta kun juonena on järven saastuminen ja ympäristösaasteet yleensäkin, niin siitä saatu yllättävänkin hyvän vitsin. Ja kyllä ne Green Dayn pojat siinä hyvin soittivatkin. Eikä roolisuorituksissakaan mitään vikaa ollut.

Yksi lempikohtauksistani oli se ilmestyskohta, kun Homer huomaa, mitä hänen pitää tehdä. Ne Homerin jutut siinä on on jotain omaa luokkaansa. "Banaani on oiva kaliumin lähde". :D

Odotan innolla elokuvan jatko osaa....
Sama täällä, olisi hienoa jos Simpsonien tarina jatkuisi elokuvankin muodossa. Toivottavasti siitä tulisi vähän parempi.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Finnish Simpson - 25.10.10 - 18:17

Hyvä kohta on kyllä se kun se puu kokoajan läppäisee Homeria turpiin :D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 26.10.10 - 01:12
Hyvä kohta on kyllä se kun se puu kokoajan läppäisee Homeria turpiin :D
Juu, niin oli. Homerin kommentti oli todella osuva ja täyttä parhautta, nauroin ihan sikana. :)

Sekin kohta jäi mieleen, kun joku sanoi että ihme kun kukaan ei kuollut ja seuraavaksi joku kuvun palanen tippui Dr. Nickin päälle. Mies ollut moksiskaan vaan sanoi tuttuun tapaansa "Hi, everybody". Ei se kyllä mikään hauska kohtaus ollut, lähinnä järkyttävässä mielessä syöpyi mieleeni. Olen alkanut tuostakin hahmosta tykkäämään.

Yksi parhaista Bartin sanomisista oli se, kun hän ihmetteli miten voi mennä Alaskaan, kun ei ole rahaa. Hauska kohta, Bart on huppelissa ja yrittää puhua järkeä, mutta sammaltaa.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 27.10.10 - 19:01

Tietääkseni hän sanoi "Bye everybody!" Tai mahdollisesti olen kuullut väärin.
Saattaa olla että minä kuulin väärin, sillä korvani ovat kipeinä ja se vaan lisä tuota mahdollisuutta. Mutta jos tarkemmin miettii, niin tuo kuulostaisi järkevämmältä vaihtoehdolta. Kuka esimerkiksi sanoisi pois lähtiessään "Hi everybody"? Tuskin kukaan.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: miisa - 03.01.11 - 09:02
No mun mielestä simpsonit leffa oli hyvä koska mä sain sen aika hyvään aikaan ja mun mielestä se täytti kaikki toiveet hauska ja pari virhettä olivat homer ei ikinä juoksis ei koskaa ja en jaksa nyt niitä sanelee mitä sitten hyvä leffa vai olisiko se pitänyt olla huono mmun mielestä sais täydet pisteet suurta naurua ja hauskoja juttuja ei huono vaan ihan sairaan paras katon sitä melkein joka viikko oli hyvä en pettynyt maailaman paras mun mielipie mun ajatukset. ;D :D :) :) ;)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 23.11.11 - 09:35
Presidentti Arskasta taidettiin tehdä oikein kunnolla pilaa, kun hänet esitettiin tyhmänä. Itsekin kyllä repeilen siinä, kun hän kaipaa takaisiin perhekomedioiden pariin.

Springfieldistä tuli mieleen, että he ovat hoopoja kun laittavat Green Dayn esiintymislavan siihen myrkkyjorpakkoon. Itsepähän kaivavat verta nenästään. :D Mutta joo, sehän oli osa juonta sekä myös mainio lähtökohta tarinalle. Ja Homer vaan pahensi tilannetta... ;D

Että mä hajoilen tässä... :'D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Finnish Simpson - 29.12.11 - 17:18
Mielestäni kun ajattelee oikein filosofisesti(sarkasmia havaittavissa(?)) niin aika kuraa tuo elokuva. Muutama kohta löytyy joista saa hymyn huulille, mutta muuten ollaan sitten ihan suoraa naamaa. Animointi minun mielestä ihan kuraa, koska tehty tietokoneella. Käsikirjoituskin heikohkoa ja jaksojen kopiointia.. Jos ajatellaan oikein tarkkaan, niin Homerin ongelmiahan on käsitelty varmaan kahressakymmenessä jaksossa. Sitten vielä elokuvassa sama idea - vanhaa kauraa.. Simpsonien matkustustakin hieman tässä jaksossa ollut aiheena - n. 5 jaksoa kuvattu sitäkin ja jos tämän laskee myös - vanhaa kauraa again. Re-re-repeatia.. Jos elokuvan jatko-osa sattuu tulemaan, niin toivon että jatko-osan käsikirjoitus ei ole toistoa siitä mitä jaksoissa on tehty. Mutta en toivo että tähän sotkettaisiin realityä ym kuraa niinkuin tämä kaudella(Top Chefit, julkkisvieraat, pieruhuumori, etc).

Kyllä tämän elokuvan tylsään iltaan katsoo, mutta mieluummin katson jonkun toimintapläjäyksen sen takia koska elokuva kuulostaa hyvältä, enkä katso Simpsons Movieta sen takia koska n. 10v ikäinen lapsi sanoo "JEE TYKKÄÄN TÄSTÄ 10/10 KOSKA SIMPSONIT ON BEST JEE!!!!"
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mr. X - 29.12.11 - 18:59
No kyllä se elokuva on miljoona kertaa parempi kuin suurin osa näistä uudemmista jaksoista.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 30.12.11 - 00:40
No ei tämä minustakaan mikään huippuleffa ole, mutta arvosanaksi antaisin kolme ja puoli tähteä elikkä viihdyttävän. Ja on tosiaan viihdyttävämpi kuin moni uudempi jakso.

En tiedä pitäiskö sitä jatko-osaa lainkaan tehdä kun tietää minkälaisia osa uusimmista jaksoista ovat. Ihan kuin käsikirjoittajat pitäisivät katsojia pilkkanaan (kyllä sarkasmia). Jos jatko-osa kuitenkin tehdään, niin tekisivät sen edes huolella ja katsojien mieliksi.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 07.02.12 - 16:46
http://flavorwire.com/254645/movies-banned-in-foreign-countries-for-weird-reasons#5

Tuon mukaan leffa on kielletty Myanmarissa, koska siinä on käytetty keltaista ja punaista väriä :o Kuulemma paikallinen elokuvatarkastamo on nämä värit kieltänyt. Uskoo ken tahtoo, mitään lähdettä ei tuossa artikkelissa ole.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 08.02.12 - 02:22
http://flavorwire.com/254645/movies-banned-in-foreign-countries-for-weird-reasons#5

Tuon mukaan leffa on kielletty Myanmarissa, koska siinä on käytetty keltaista ja punaista väriä :o Kuulemma paikallinen elokuvatarkastamo on nämä värit kieltänyt. Uskoo ken tahtoo, mitään lähdettä ei tuossa artikkelissa ole.

Ihme juttu? Mikähän niissäkin väreissä on muka vikana. Punaisen voi tietysti yhdistää paholaiseen, mutta en usko syy olisi tämä. Keltaisesta en osaa sanoa mitään. Onkohan siihen syynä joku uskonnollinen seikka?
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Vince_Simpson - 20.10.12 - 17:57
Tässä äskettin tuli taas katsottua tämäkin Simpsonit Movie.

Makuja on monia, mutta tykkään jonkin verran. Eihän tämä mikään täydellisyys ole, eräänlaisia vikoja löytyy ja paikoitellen leffa on tylsähkökin. Saattaa myös johtua hoksottimista ja huumorintajusta, mitkä vitsit naurattavat ja mitkä eivät. Jotkut vitsit ovat mielestäni omana itsenään ihan hauskojakin, jotkut jonkin merkityksen takia.

Mitä hahmoihin tulee, on Homer hieman ärsyttävä: ei kuuntele Margen neuvoja, kohtelee Bartia kuin apulantasäkkiä, ajattelee enimmäkseen vain itseään eikä ajattele muita kaupinkilaisia. Mutta onneksi Homer huomaa tekojensa seurauksen ja ryhtyy sankaritekoihin. Bart on tässäkin mieleisin hahmo: yhä sama rasavilli kuin ennenkin, rohkea veto juoda väkevää alkoholijuomaa masennukseensa, hänen isähahmonsa kaipuu on koskettava ja hänen persoonansa on vaan vastustamaton.

Lisa on tässä ihan mitätön, samaten Marge (paitsi silloin kun potkii mieheensä vauhtia).

Elokuvan alkuosion possujutut ovat hauskoja. "Sinulla on monta eri tyyliä". "Pitäisikö murtaa jää ja suudella?" Kaikkea se homer keksii, ja vain siksi että on tyhmä. :D
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 01.12.12 - 09:49
Isla Fisher kertoo katkerana, kuinka hänen roolihahmonsa leikattiin pois leffasta (http://www.contactmusic.com/news/isla-fisher-cut-from-the-simpsons-movie_3395024)
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 17.10.14 - 15:54
Tämä tulee taas tänään Subilta kello 20.00.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: alappi - 03.05.15 - 19:22
Tämä tulee taas tänään Subilta kello 20.00.
Ja tänään. Samaan aikaan Suomi-ottelu, kummallakohan on enemmän katsojia? :V
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Sami - 24.06.15 - 13:59
Lauantaina Subilta.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: MrSmithers - 24.06.15 - 15:21
Tuleepa tämä usein televisiosta!
Hyvä niin, koska viimeksi digiboxi tuhosi nauhotuksen...
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 24.06.15 - 15:53
Tuleepa tämä usein televisiosta!
Hyvä niin, koska viimeksi digiboxi tuhosi nauhotuksen...

Ilmeisesti katsojia on edelleen niin paljon, että Subin mielestä sitä kannattaa uusia puolen vuoden välein. Kertooko se sitten enemmän katsojista vai Subista...
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: MrSmithers - 24.06.15 - 18:20
Tuleepa tämä usein televisiosta!
Hyvä niin, koska viimeksi digiboxi tuhosi nauhotuksen...

Ilmeisesti katsojia on edelleen niin paljon, että Subin mielestä sitä kannattaa uusia puolen vuoden välein. Kertooko se sitten enemmän katsojista vai Subista...

Puoli vuotta on kyllä lyhyt aika, mutta viimeksihän tämä tuli 3.5 eli alle 2kk sitten!
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Mikko - 24.06.15 - 20:32
Tuleepa tämä usein televisiosta!
Hyvä niin, koska viimeksi digiboxi tuhosi nauhotuksen...

Ilmeisesti katsojia on edelleen niin paljon, että Subin mielestä sitä kannattaa uusia puolen vuoden välein. Kertooko se sitten enemmän katsojista vai Subista...

Puoli vuotta on kyllä lyhyt aika, mutta viimeksihän tämä tuli 3.5 eli alle 2kk sitten!

No huhhuh. Eipä se kyllä ole estänyt Subia kierrättämästä samoja jaksojakaan, Sami muistaakseni laski yhden jakson tulleen vähän aikaa sitten neljä kertaa viikon sisään.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: Maximate - 25.06.15 - 00:41
Simpsonit taitaa olla Subille hyvää täytettä nyt kesäaikaan kun uusia ohjelmia ei näytetä kauheammin ja ohjelmistossa on aukkoja. Ja kyllä varmasti melko monikin Simpsoneita nyt kesällä katselee, esim. mökillä, autossa, tekemisen puutteessa, yms.
Otsikko: Vs: Yleinen keskustelu elokuvasta
Kirjoitti: SimpSuomTv - 27.07.17 - 17:56
Huomasin että tänä päivänä Simpsons Moviesta on tasan 10 vuotta.