Simpsonit > Jaksot – kausikohtainen keskustelu
23. esityskausi
Mikko:
Jaksoarvostelu: 23x14 - Paratiisi puskassa
Nyt kun olen käynyt ulkona raittiissa ilmassa, voin tulla nettiin kertomaan, miten surkea 500. jakso oli, heh.
Tai no, ei se sentään ihan umpisurkea ollut, hieman turhan itseriittoinen kylläkin. Koko jakso tuntui pyörivän Simpsonit-nimisen ilmiön ympärillä. Ja kun juonesta löytyi aukko jollekin muulle, se täytettiin suureksi osaksi vanhoilla ideoilla. Simpsonit ovat muuttaneet aiemminkin, jaksoissa 5x2 - Cape Fear ja 8x2 - Muutat vain kahdesti - itse asiassa koko kaupunkikin on muuttanut aiemmin jaksossa 9x22 - Homer ja roskakuskit! Ja eiköhän myös alkukohtauksella ja sen eri osilla vitsailu ole vähitellen kokeiltu. Kaiken huipuksi koko idea siitä, miten perheenjäsenet saavat kuulla olevansa hirveitä ihmisiä, tuntui Seinfeldin vikoista jaksoista lainatulta.
Itsehehkutuksen ja kierrätyksen jälkeen jäljelle jäi ihan kohtalaista materiaalia. Vähän enemmän sitä rupuista elämää olisin halunnut nähdä, siinä oli aika hauskaa white trash -meininkiä. Yksi sarjan menneisyydellä mässäillyt vitsikin nauratti, nimittäin se, kun Homer matki vanhaa puhetapaansa. Mainiota.
Vaikken ole suuri Sideshow Bobin fani, niin olisi Kelsey Grammerille voinut minusta kahden vuoden tauon jälkeen suoda vähän pidemmän roolin kuin kuusi sanaa! Julian Assangelle oli kirjoitettu ihan hauskat replat, ja hahmon onneton salasanakin hymyilytti.
Ei ehkä kaiken ennakkohypen arvoinen jakso, muttei ihan onnetonkaan. Mielenkiinnolla odotan katsojalukuja, jaksoa kun rummutettiin etukäteen ihan hillittömästi.
Jarpeez:
--- Lainaus käyttäjältä: Mikko - 20.02.12 - 17:25 ---Nyt kun olen käynyt ulkona raittiissa ilmassa, voin tulla nettiin kertomaan, miten surkea 500. jakso oli, heh.
--- Lainaus päättyy ---
Ulkona en ole vielä käynyt, mutta aion mennä tämän kirjoitettuani: ;)
Jakso oli ok, vaikka hieman outo. Liitutaulukohtaus oli hyvin keksitty, niin kuin myös sohvakohtaus, jossa oli vanhoja sohvakohtauksia ja lopuksi Homer kuristaa Bartia ykköset päällä. En oikein tajunnut sitä, miksi ihmeessä koko kaupunki halusi ajaa Simpsonit tiehensä. Outland oli hieno paikka siihen asti, kun kaikki alkoi muuttaa siinne.
Luulen, että vielä juhlitaan 600. jaksoa.
Taitaa seuraavan jakson nimi sitten olla "How I Wet Your Mother". Vai onko?
Jos joku ei tiedä, niin nimi viittaa Ensisilmäyksellä (How I Met Your Mother) -nimiseen TV-sarjaan.
Mikko:
Eipä tuo 500. jakso kerännyt kuin 5,79 miljoonaa katsojaa. http://www.simpsonschannel.com/2012/02/ratings-at-long-last-leave/
Mr. X:
--- Lainaus käyttäjältä: Mikko - 21.02.12 - 15:30 ---Eipä tuo 500. jakso kerännyt kuin 5,79 miljoonaa katsojaa. http://www.simpsonschannel.com/2012/02/ratings-at-long-last-leave/
--- Lainaus päättyy ---
My god... :o
Mikko:
Taas näitä huippu-uskottavia jaksoja: http://simpsonswiki.net/wiki/Them,_Robot. Onko tuo nyt olevinaan joku I, Robotin ja Terminaattorin yhdistelmä?
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta