Kirjoittaja Aihe: Simpsonien nykytaso  (Luettu 30458 kertaa)

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #15 09.06.07 - 16:19
No ennen oli parempia, kylhän nyttenki ne on ihan siedettäviä mutta kyl joku 8. tuotantokausi hakkaa esim 17. tuotantokauden  ???

Enth

Vieras
Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #16 13.06.07 - 12:00
Vanhemmissa jaksoissa oli seurattavampi juoni, mutta näissä uudemmissa on mennyt vähän sähellykseksi. En ole lämmennyt uusille vitseille, joita on yritetty sulauttaa huonoon juonikerrontaan. Jaksojen pituudetkin ovat lyhentyneet 1-2 minuutilla, ja joissain vaiheessa niitä on yritetty pitkittää näyttämällä jotain kohtaa aivan liian pitkään (esim. jakso "Ottakaa kiinni jos saatte" loppupuolella on erilailla animoitu kohta jossa lapset yrittävät jahdata vanhempiaan ympäri USAa. Kohtaa näytetään noin 1-2 minuuttia, minkä aikana alkaa hieman haukotuttaa) Ainut asia, josta pidän uusissa jaksoissa on parantunut kuvanlaatu ja hienommat yksityiskohdat. Ne eivät kuitenkaan korjaa sitä perusideaa, jonka pitäisi sisältyä kaikkiin Simpsons-jaksoihin. Armottomana Simpsons-fanina seuraan tietysti uusiakin jaksoja ja nauhotan ja katselen uudestaan, mutta eivät ne ole samanlaisia kuin ennen.

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #17 13.06.07 - 12:17
Jaksojen pituudetkin ovat lyhentyneet 1-2 minuutilla, ja joissain vaiheessa niitä on yritetty pitkittää näyttämällä jotain kohtaa aivan liian pitkään (esim. jakso "Ottakaa kiinni jos saatte" loppupuolella on erilailla animoitu kohta jossa lapset yrittävät jahdata vanhempiaan ympäri USAa. Kohtaa näytetään noin 1-2 minuuttia, minkä aikana alkaa hieman haukotuttaa)

Tarkoitat varmaan sivuprofiilissa juoksentelua yksinkertaistetussa ympäristössä?

Se kohtahan on jaksossa, koska jakson nimi tulee samannimisestä elokuvasta (minkä ehkä tiesitkin), jossa on samanlainen kohta. Mielestäni siinä tapauksessa ei ollut kyse jakson "tahallisesta" pidentämisestä, mutta yleisesti tätä jaksojen väkinäistä pitkittämistä on kyllä havaittavissa uusimmilla tuotantokausilla.

Enth

Vieras
Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #18 13.06.07 - 15:22
Jaksojen pituudetkin ovat lyhentyneet 1-2 minuutilla, ja joissain vaiheessa niitä on yritetty pitkittää näyttämällä jotain kohtaa aivan liian pitkään (esim. jakso "Ottakaa kiinni jos saatte" loppupuolella on erilailla animoitu kohta jossa lapset yrittävät jahdata vanhempiaan ympäri USAa. Kohtaa näytetään noin 1-2 minuuttia, minkä aikana alkaa hieman haukotuttaa)

Tarkoitat varmaan sivuprofiilissa juoksentelua yksinkertaistetussa ympäristössä?

Se kohtahan on jaksossa, koska jakson nimi tulee samannimisestä elokuvasta (minkä ehkä tiesitkin), jossa on samanlainen kohta. Mielestäni siinä tapauksessa ei ollut kyse jakson "tahallisesta" pidentämisestä, mutta yleisesti tätä jaksojen väkinäistä pitkittämistä on kyllä havaittavissa uusimmilla tuotantokausilla.

Ehkäpä se juuri kuvastikin tuota jakson nimen juurta ja elokuvan kohtaa, mutta mielestäni sen olisi voinut korvata jollain enemmän merkityksellisemmällä. Se kohtaus on kuitenkin mennyt ja tullut, toivotaan että Simpsonien kirjoittajat saavat uuden otteen kultakausien tuotoksista ja johtavat jaksojen rakenteen parempaan suuntaan.

Renksu

Vieras
Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #19 13.06.07 - 18:17
omasta mielestä kaikissa kausissa on vähintään yksi jakso ylitsemuiden  ;)
Mutta kaikki jaksot ja kaudet ovat hyviä!  :D

Lego

Vieras
Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #20 14.06.07 - 07:29
Kyllä taso on laskenut huimasti ja olivathan ne vanhta parempia...

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #21 15.06.07 - 12:21
Toi on paha kysymys molemmat on yhtä hyviä! Mut kyl huomaa et iso tarinoiden keksimis puute on ollu tossa loppu jaksoissa mutta yhtä hyviä ne on. SIMPSONIT EI LASKE IKINÄ!!!!!!!!!!!!!!!!

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #22 16.06.07 - 20:01
Vitsien taso on kyllä laskenut kuin lehmän häntä. Huumoria väännetään väkivoimin jonka seurakseuna ei tule muuta kuin kuivaa shittiä.

Toisaalta "ulkoasussa" on tapahtunut huomattavia muutoksia; Kuvanlaadun lisäksi piirrostyyli on parantunut sekä kolmiulotteistunut. Toivottavasti kuitenkaan viimeiseksi mainittua ei aleta toteuttamaan liikaa, esimerkiksi piirrettyjen hahmojen vaihtamisella oikeisiin ihmisiin.

Oma mielipide kuitenkin iskostuu suurimpaan osaan tähän topi-kissaan (topic) vastanneisiin eli "kyllä ne wanahat oli parempia!"

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #23 17.06.07 - 02:32
Tuossa tervehdystekstissähän jo aiheesta "tilitin", kun en vielä tälläistä ketjua huomannut, mutta kyllähän tännekin voisi vielä tekstin aiheesta pistää.

Eli nykyään suorastaan välttelen uusien jaksojen katsomista, koska ne ovat eräällä tapaa ristiriidassa vanhojen suosikkieni kanssa. Siinä missä ennen saatiin huumoria arkipäiväisistä (koti, koulunkäynti jne.) tapahtumista, nykyään perhe pitää jatkuvasti lähettää älyttömiin seikkailuihin toisellepuolen maailmaa. Toinen häiritsevä asia on myös hahmojen mustavalkoistaminen, esim. tapa jolla Homer on nykyään äärettömän tyhmä, siinä missä hän ennen oli varsin tavanomainen, hieman yksinkertainen mutta sympaattinen perheenisä. Muillekin hahmoille on tälläisiä stereotypioita luotu ja suunta tuntuu jatkuvasti olevan tylympi, eli hahmoa viedään vain tähän yhteen suuntaan kunnes kaikki persoona on tuhottu.

On totta että uusissa jaksoissa on kelpoja irtovitsejä silloin tällöin, mutta niitä on tv pullollaan. Laadukkaat juonet taas ovat harvinaisempaa herkkua ja niistä on luisuttu valitettavasti pois. Ymmärrän sinänsä että jos joku on aloittanut sarjan katsomisen uusista jaksoista, hän kokee asian eri tavalla, mutta kun minä en ole.

Myös piirrostason "kohoaminen" ei minusta ole pelkästään hyvä juttu, mitä parempaa tekniikkaa on käytössä, sitä enemmän sillä usein korvataan laadukasta käsikirjoitusta. Vanhojen jaksojen piirrostekniikka oli sympaattista ja kodikasta, nykyään lähinnä kliinistä ja tylsää.

Olipahan siinä. Tämä näyttää pahalta kannanotolta nykyisiä jaksoja vastaan, mutta sitäkin enemmän se on kannanotto vanhojen jaksojen puolesta. Niitä ei kukaan voi minulta viedä ja se on lopulta pääasia.

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #24 20.06.07 - 17:46
Halusinpa kysellä muilta käyttäjiltä mielipidettään tästä asiasta. Eli mitäs mieltä olette näistä uusimmista Simpsonit-tuotantokausista, vaikkapa verrattuna vanhempiin 90-luvun Simpsoneihin?
Omasta mielstäni taso on laskenut kyllä todella pahasti. En osaa tarkkaan selittää, että miksi nuo uudet eivät ole niin hyviä kuin vanhat, mutta kuitenkin ovat mielestäni selkeästi huonompia. Ei sillä, että nykyjaksot olisivat niin huonoja etten niitä edes katsoisi, mutta verrattuna noihin vanhempiin jaksoihin, ne ovat kyllä todella huonoja.

Vanhoilla jaksoilla tarkoitan siis tuotantokausia 1-8 ja uusilla 15-17. En ole vielä nähnyt 18. tuotantokautta joten en voi siitä vielä mitään sanoa.


 
Olen toisaalta samaa mieltä ja toisaalta en, mutta ehkä vanhat ovat parempia, koska silloin niiden tekijöillä on ollut vielä paljon ideoita... Ja ehkä uusimmissa jaksoissa ideat ovat alkaneet loppua...  ???

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #25 21.06.07 - 08:35
Jaa'a. Onhan se taso laskenut, mutta onhan sarja jo pyörinyt lähes 18 vuotta, että kyllä se taso voi alkaa jo pikkuhiljaa laskemaan. Mutta, kyllähän näitä uusiakin katsoo, vaikka ovatkin ehkä hieman hätäisiä ja juonet ei mitään parhaimipia. Niin ja vanhoissa on kyllä paremmat vitisit, jotka minua vielä naurattavat.

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #26 05.07.07 - 23:56
Sarjan tekijöiltä saattaa olla ideat lopussa. Järjestäisivät vaikka kansainvälisen ideakilpailun jossa fanit saisivat ehdottaa juonta yms. Taso voisi nousta jos mukaan otettaisiin vain parhaat.

Legoman

Vieras
Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #27 26.07.07 - 17:01
Iten en tykkää ollenkaat 1 - 3 kauden jaksoista yhtään, ne vaan on... vanhoja? Tai ne on  piiretty/tehty vammasesti, uudemmat on ihan hyviä, jotkut vaan on huonoja... :doh: .

Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #28 26.07.07 - 22:51
Mielestäni uusi huumorikin on hauskaa, vaikka olihan se vanha tietty jollain tavalla parempaa, mutta kyllä tästä uudestakin tykkään todella paljon!  :laugh:

moex

Vieras
Vs: Simpsonien nykytaso
Vastaus #29 07.10.07 - 18:21
Iten en tykkää ollenkaat 1 - 3 kauden jaksoista yhtään, ne vaan on... vanhoja? Tai ne on  piiretty/tehty vammasesti, uudemmat on ihan hyviä, jotkut vaan on huonoja... :doh: .
Mun mielestä 1-3 on ihan ok, mutta parhaita on kyl 4-9 :doh: