Kirjoittaja Aihe: Yleistä keskustelua hahmoista  (Luettu 87172 kertaa)

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #15 10.03.12 - 14:06

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #16 10.03.12 - 21:36
Mitä kaikkea lapset voivat oppia Lisalta? http://www.nationalnannies.com/10-lessons-kids-can-learn-from-lisa-simpson/

Mulle tulee Lisasta vain ristiriitaisia tunteita. Lukeminen on hienoa, mutta tarviiks joka asiasta kailottaa vanhemmille ihmisille? selvästi hyväksyntää etsivä 8v (muistinko iän oikein?) tyttö. Hänestä voisi sanoa, että juorukello kalkattaa.

Vilahtiko Bart Simpson televisiossa jo ennen Simpsoneita?

Midland Prose -nimisen blogin pitäjä on mielestään löytänyt vanhasta televisio-ohjelmasta Bart Simpsonin ennen Simpsonien ajanlaskun alkua.

Abactive-nimimerkillä kirjoittava bloggari kertoo postauksessaan varsin mielenkiintoisesta löydöstä, jonka hän teki Hämmästyttävät tarinat-, englanniksi Amazing Stories -nimistä televisiosarjaa katsoessaan. Family Dog -nimisessä jaksossa vilahtaa Bart Simpsonia muistuttava hahmo, vaikka kyseinen jakso esitettiin ensimmäisen kerran 16.2.1987 eli pari kuukautta ennen kuin Simpsonit teki televisiodebyyttinsä The Tracey Ullman Show -viihdeohjelmassa.

Kuten Abactive postauksessaan kertoo, Simpsonien ja Hämmästyttävien tarinoiden välillä on linkki: Brad Bird. Bird työskenteli Hämmästyttävien tarinoiden parissa, ja Family Dog -jakso oli pääosin hänen käsialaansa. Hän oli mukana myös Simpsonien varhaisvaiheessa ja muun muassa käsikirjoitti kaksi sarjan jaksoa.

Bloggari toteaa, että on mahdotonta sanoa, näkikö Bird varhaisia hahmotelmia Simpsonien hahmoista. Hän kuitenkin uskoo Birdin esitelleen Bart Simpsonin maailmalle ennen Matt Groeningia, Simpsonien luojaa.

Onko blogin kuvassa mielestäsi Bart Simpson? Jaa mielipiteesi!

Edit: Dome.fi julkaisi uutisemme: http://dome.fi/viihde/ajankohtaista/nahtiinko-bart-simpson-usan-televisiossa-jo-ennen-simpsoneita
Viimeksi muokattu04.04.12 - 15:51 Kirjoittaja: Mikko

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #18 31.03.12 - 14:12
Yhdennäköisyyttä kyllä on, mutta jotain tuosta vielä puuttuu, että se olisi Bart.

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #19 31.03.12 - 19:09
Kyllä siinä jotain yhdinnäköisyyttä on, mutta veikkaa että se on vain sattumaa. Tai sitten Bird on visionääri ja näki tulevaisuuteen ja osasi näin aavistella, että Bart Simpson keksittäisiin.

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #20 31.03.12 - 19:39
Kyllä siinä jotain yhdinnäköisyyttä on, mutta veikkaa että se on vain sattumaa. Tai sitten Bird on visionääri ja näki tulevaisuuteen ja osasi näin aavistella, että Bart Simpson keksittäisiin.

Et vissiin lukenut juttua kokonaan. Bird työskenteli myös Simpsonien parissa, eli on ihan mahdollista, että hän näki Groeningin piirroksia ennen Simpsonien debyyttiä. Siinä ei tulevaisuuteen tarvitse nähdä :)


Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #22 20.04.12 - 17:32
Muutamiin hahmoihin vaikuttaneita henkilöitä: http://www.neatorama.com/2012/04/19/the-real-life-inspirations-for-17-simpsons-characters/
Ei yhtään yllättänyt nuo Bartin, Itchy and Scratchyn tai Rainier Wolfcastlen hahmoihin olleet vaikutukset.. Varmaan kymmeniä kertoja jo on tullut luettua että Bartin nimi on anagrammi..

Uuttakin tietoa tuosta linkistä tuli. Enpä ole ajatellutkaan ennen tuota että Gunnareiden Slashilla ja koulubussinkuljettaja Otolla on noin paljon yhteistä. Tai että pormestari Quimby on saanut viitteitä John F. Kennedysta. Saa nähdä koska tulee jaksoidea jossa Quimby salamurhataan tai yritetään salamurhata..

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #23 20.04.12 - 19:00
Muutamiin hahmoihin vaikuttaneita henkilöitä: http://www.neatorama.com/2012/04/19/the-real-life-inspirations-for-17-simpsons-characters/
Tai että pormestari Quimby on saanut viitteitä John F. Kennedysta. Saa nähdä koska tulee jaksoidea jossa Quimby salamurhataan tai yritetään salamurhata..

Quimby ja Kennedy(t)hän on yksi ilmeisimmistä pareista! Katso vaikka joku Kennedyn haastattelu joskus ja kuuntele sitä puhetta :)

Melkein kaikki muut noista olivat minulle uusia, suuresta osasta en edes ollut kuullut aiemmin.

Edit: Quimbystä ja Kennedystä tuli vielä mieleen, että yhdessä jaksossahan Quimby jopa sanoo "Ich bin ein Springfielder" Kennedyn kuuluisaa "Ich bin ein Berliner" -lausetta mukaillen.
Viimeksi muokattu29.04.12 - 15:14 Kirjoittaja: Mikko

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #24 28.04.12 - 14:12
Talouslehti Forbes on listannut 15 maailman rikkainta kuvitteelista henkilöä. C. M. Burns on sijalla 13. Burnsia on myös "haastateltu"; kaikesta päätellen toimitus on keksinyt vastaukset itse eikä Simpsonien tekijöitä ole konsultoitu. http://www.forbes.com/special-report/2012/fictional-15-12/fictional-15.html

Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #25 11.05.12 - 09:21
Muutamiin hahmoihin vaikuttaneita henkilöitä: http://www.neatorama.com/2012/04/19/the-real-life-inspirations-for-17-simpsons-characters/

En olisi uskonut, että Professori Frink perustuu Jerry Lewisin Nutty Professoriin. :D Mutta tarkemmin kun ajattelee, onhan noilla kahdella joitakin yhtäläisyyksiä, kuten esimerkiksi etuhampaat ja puheääni.



Vs: Yleistä keskustelua hahmoista
Vastaus #28 23.06.12 - 14:21
Mikä tuoksu sopisi millekin perheenjäsenelle? Kaikenlaisia listoja sitä näkeekin :)

Kymmenen parasta telkkari-isää - monesko on Homer?
Noista tuoksuista en tiedä, mutta jostain syystä arvasin että Homer on "tv-isien nro 1". Arvatkaa vaan pitikö paikkansa.