Kirjoittaja Aihe: Keiden sinä haluaisit vierailevan Simpsoneissa?  (Luettu 99438 kertaa)

Lordi olis ihan hyvä simpsoneihin.

Olisi muuten aikas mielenkiintoinen jakso. Lordi Springfieldissä.. Vois asukkaat vähän ihmetellä ja pelätä niitä
siinä jaksossa.
Minä en ainakaan haluaisi Lordia sinne, se on menettänyt hohtonsa jo aikoja sitte ja onhan melkein jo konkkarin partaalla. Pari laulua on iha hyvä mutta muuten ei sopisi simpsoneihin
Simpsonit vierailu voisi nostaa vähän Lordin suosiota, minun mielestä.  ::)

Lordi on kyllä jo hieman kulunut juttu, mutta olisihan se ihan mukavaa jos he piipahtaisivat Simpsoneissa, koska
olisi hienoa saada hieman suomalaista porukkaa Simpsoneihin. Tai edes joku suomalainen.

Lordi on kulunut, totta. Eikä Suomessa ole ollut ikinä (euroviisu-hypetystä lukuunottamatta) mikään suosittu bändi, MUTTA kyseinen orkesteri on tehnyt itseään kuuluisaksi USA:ssa aika hyvällä prosentilla. Ja vierailihan kyseiset lappalaiset Conanin vieraanakin. Aika monelle olisivat tuttu näky Yhdysvalloissa ja Euroopassakin. Suomesta puhumattakaan. Olisihan se sitäpaitsi ensimmäinen kerta kun suomalainen/suomalaisia näkyisi Simpsoneissa. Vihreää valoa täältä.

Avril Lavignen haluaisin vierailevan simpsoneissa.On niin hyvä laulaja :)

Totta, mutta hän ei oikein mielestäni sovi sarjaan :/

Hoho. Mä en oikein ymmärrä, millä tapaa Avril Lavinge eroaisi muka muista vierailijoista? :D Onhan Simpsoneissa nähty moniakin muusikoita. Ja erityylisiä.

3. Brison preak(pako) sarjasta haluaisin Michael Scofieldin ja Linkolm Burrowsin käymään sarjassa, koska ovat molemmat niin hyviä näyttelijöitä.
(veljekset sarjassa, mutta ei oikeasti vaikka yhdennäköisyys onkin ihailtavaa.)
Itseasiassa noi Pako-hemmot on päässyt hetkeksi simpsoneihin,mutta se oli vain kauhujentalon alussa
Viimeksi muokattu30.03.09 - 15:24 Kirjoittaja: homersexual

ultimate-guy

Vieras
AC/DC
-nostaisi heti Simpsoneiden tasoa!

Iron maiden
-samoilla perusteilla kuin kaikki muutkin

Metallica
-uudestaan!

Avril Lavignen haluaisin vierailevan simpsoneissa.On niin hyvä laulaja :)

Totta, mutta hän ei oikein mielestäni sovi sarjaan :/

Hoho. Mä en oikein ymmärrä, millä tapaa Avril Lavinge eroaisi muka muista vierailijoista? :D Onhan Simpsoneissa nähty moniakin muusikoita. Ja erityylisiä.
2. Kimi Räikkönen
Paras suomalainen formula kuski kautta aikojen :D No olihan Mika Häkkisellä oma aikansa, mutta Kimi loistaa nyt vaikka
viime kisoissa ei ihan paalupaikkoja aina tullutkaan, mutta no hän vain sopisi sellaiseen jaksoon jossa Bart vaikka ihailisi formula tähtiä ja Kimi
opettaisi hänelle siitä ym. Ja olisihan se hienoa jos jaksossa tapaisi jotain suomalais porukkaa.

Jos joku suomalaisista formulatähdistä niin mieluummin kyllä Häkkinen, hänellä on sanataitoa, eikä lause ala sanaparrella "Emmä tiiä..". Kaikilla oma mielipiteensä, mutta Häkkinen on kyllä kaksikosta paljon edustavampi ja karismaattisempi.

Jos kunnon autourheilusta mitään ymmärtämättömät jenkit jostain syystä jonkun suomalaisen formulakuskin ottaisivat Simpsoneihin, olisi se varmaan JJ Lehto. Jykä on kuitenkin ajanut jenkkien Le Mans -sarjaa, voittanut Le Mans'n 24 tunnin kisan kaksi kertaa ja piipahtanut CART-sarjassakin... Mutta /offtopic.

Paul Pierce ja muitakin koripalloilijoita. Aikasemmin on ollu siinä Homerin koreografi jaksossa Yao Ming ja LeBron James.

Bartholomew Jo-Jo Simpson

1.Haluaisin kanssa Räikkösen sarjaan, koska on niin hyvä kuski ja mukava henkilö vaikka joskus takerteleekin sanoissaan.

2.Duudsonit. Olisi kyllä mahtava nähdä ne tekemässä Springfieldissä jotain hullua ;D

3.Ja sitten ne paon päähenkilö herrat olisi kivoja sarjaan kun on niin hyviä näyttelijöitä.

Kaikki nää on täällä jo mainittu ei mikään ihme :)

Viimeksi muokattu09.05.09 - 13:28 Kirjoittaja: Bartholomew Jo-Jo Simpson

Hyvin vaikea vastata kysymykseen, sillä on ollut lähes kaikki amerikan kuuluisuudet ovat olleet vierailemassa, lukuun ottamatta presidenttiä. ::)
Eikös Bush ja Clinton olleet jossain jaksossa.

Ei ole tainnut esittää itse itseään, vaan joku on ääninäytellyt heitä.

Bartholomew Jo-Jo Simpson

Vieras
Eikös Bush ja Clinton olleet jossain jaksossa.

Ei ole tainnut esittää itse itseään, vaan joku on ääninäytellyt heitä.

Minusta on jotenkin törkeää, että joku muu näyttelee vierailien ääniä kuin he aidot henkilöt itse ja se kuulostaakin
typerältä kun ei ole aidot äänet, mutta tämähän onkin vain minun mielipiteeni asiasta.
Viimeksi muokattu09.05.09 - 13:20 Kirjoittaja: Bartholomew Jo-Jo Simpson

1. Iron Maiden
- Aivan täysin samoilla perusteilla kuin mitä Ozqulla ja Duffmanilla oli.

2. HIM
- Koska Simpsoneissa ei ole ollut ikinä suomalaisia.

3. Jack Black
- Omana itsenään, koska hän on niin hyvä. (on ollut jo kuitenkin Simpsoneissa) :doh:

4. Duudsonit
- Koska Duudsonit on tunnettuja maailmalla ja vielä sen takia, että Simpsoneissa ei ole ollut suomalaisia.

5. Jackassin jätkät
- Koska ne on hyviä ja Duudsoneiden hyviä kavereita.

6. Lordi
- Ihan hyvä suomalainen bändi.

7. Twisted Sister
- Siis prkl hyvä yhdysvaltainen bändi (ja ainoa bändi jonka keikalla olen ollut.). Olisi hyvä juttu jos ne vierailisi Simpsoneissa.  8)

8. Owen Wilson
- Koska hän on todella hyvä näytteliä.

9. Billy Talent
- Tosi hyvä kanadalainen bändi.

10. AC/DC
- Maailman paras bändi (minun mielestä).
11. Heikki Kovalainen
-Hyvä formaula kuski

12. Sidney Crosby
-Erittain hyvä jääkiekkoilija

13. Ronaldinho
-Kun Ronaldokin on ollut, niin pitäisi olla myös toinen hyvä jalkapalloilija.

DUUDSONIT tai pitäskö sanoo dudesons se on jo maailman kuulu ja jenkeissäkin todella suosittu!
snoop dogg tai joku hyvä räppäri ei mitään 50 senttisiä

Obaman haluaisin, sen esiintymisjaksosta voisi tulla hyvä.
Ja sitten Matt Groeningin uudestaan! Hyvä tyyppi koska keksi lempisarjani.
No jaa, voisihan sinne väsätä jonkun kuuluisan suomalaisenkin, se voisi nostaa suosioita Suomessa!

Ei, nyt keksin, Aku Ankan! Aku Ankka Simpsoneihin! Vaikka onkin piirroshahmo mutta hyvä sellainen!