Kirjoittaja Aihe: Simpsonit - Keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä  (Luettu 69044 kertaa)

Tästä historiikkikirjasta on mainittu parissakin ketjussa, mutta kummankaan otsikko ei ole oikein kuvaava, joten ylläpidon luvalla perustan oman ketjun tälle aiheelle.

Kirja "Simpsonit - Keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä" julkaistaan virallisesti tämän viikon torstaina, 25.9.2008, mutta joihinkin kauppoihin se voi ehtiä jo ennen sitä.

Tässä virallinen kuvaus 265-sivuisesta kirjasta:

"Jouni Paakkisen Simpsonit – Keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä johdattaa sarjan syntyyn ja kehitykseen, kohokohtiin, kätkettyihin jekkuihin ja kummallisuuksiin. Miten sarja sai alkunsa? Miten Simpsons-jakso syntyy, miten syntyvät Homerin, Bartin tai Moen ääni? Entä
muistatko, minkä värinen oli Smithers oli esiintyessään sarjassa ensimmäisen kerran?

Kirjan jokaisen aukeaman alalaidasta löytyy Simpsons-triviavisa, ja tietysti kirjassa on myös parhaita
lohkaisuja kautta sarjan historian.

Jouni Paakkinen on aiemmin julkaissut mm. suositut kirjat Yhdeksänmetrinen maasika, Agentti Appelsiini ja Varoitus! Älä niele nauloja! Englannin kielen opettaja Paakkinen on vannoutunut Simpsonien ystävä sekä maailman laajimman fanisivuston ylläpitäjä."

Tähän mennessä kirjasta on juttua julkaista täällä Simpsonit.orgissa ja Vakka-Suomen Sanomissa, mutta jo tällä viikolla juttuja on luvassa lisää. Niitä lisätään mahdollisuuksien mukaan kirjan omalle sivulle.

Kiitos mielenkiinnosta! Toivottavasti kirja viihdyttää, eikä pelkästään kiihdytä.  ;D

---

Edit: Tässä linkki BookPlussaan, josta kirjan voi tilata.

GOR
 
Viimeksi muokattu23.09.08 - 17:25 Kirjoittaja: God Of Reptiles

Tälle olikin ihan hyvä juttu tehdä oma aihe, keskustelu varmasti vilkastuu enemmän kun kirja saadaan julkaistua. Aiemmin juuri jossain toisessa ketjussa mainitsinkin ettei tämä kirja mitenkään hirveästi ennakko odotuksia itselleni nostata, uteliaisuutta oikeastaan vain hieman.

Kirjan pitkän valmistelu ajan (ainakin haastattelun tiedon perusteella) vuoksi kirjan taso voi olla minusta suhteellisen tasokaskin, koska tätä ei ole väkisin sönkätty hätäisesti simpsoni elokuvan oheistuotemyyntiin vaan julkaisu ajankohta on reippaasti vuosi myöhemmin.

Ne ketkä tuon kirjan ostavat niin olisi mukava kuulla mielipiteitä sisällöstä ja muusta. (-:
Tietää parmemin kannattaako tuota sitten vaivautua vilkaisemaan.

Hiukan tilannepäivitystä:

Yksi julkaistu juttu lisää: Porin Sanomat

Lisäksi tulossa ainakin seuraavat jutut:

Radio Yle X3M torstai n. klo 8.30, YleX puolenpäivän tienoilla sekä lauantaina Thank God It's Puopolo (myös Yle Areenassa).

TV2/Musiikki-TV torstaina klo 23.55 alkaen sekä Areenassa alkaen klo 21.

Lehdistä HBL (to?), Turun Sanomat (pe), Iltalehti (pe), Ilta-Sanomat (pe?), Satakunnan Kansa (pe) kirjoittavat Simpsoneista, osa myös laajemmin, eli muuten kuin kirjaa koskien.

Niissä toimittajien näkemyksiä. Tähän ketjuun mielellään niitä teidän näkemyksiänne.




TV2/Musiikki-TV torstaina klo 23.55 alkaen sekä Areenassa alkaen klo 21.

Viikon verran siis täällä. Alkaa kohdasta 12:15.

Iltalehti (pe)
Tiestikö tämän simpsoneista? - Historiikki joka katsojalle
Tuossa onkin tuo kyseinen juttu, jos joku sen haluua lueskella netin puolella.

Tiestikö tämän simpsoneista? - Historiikki joka katsojalle
Tuossa onkin tuo kyseinen juttu, jos joku sen haluua lueskella netin puolella.

Paperilehdessä oli hiukan enemmänkin juttua Simpsoneista, mutta tuo kirjaa koskeva osio oli juuri tuo.

Tässä Satakunnan Kansan juttu, jossa erityisen hieno kansi. :)

Ja vielä Turun Sanomat.
Viimeksi muokattu26.09.08 - 17:24 Kirjoittaja: Snpp

Tuo virta-liitteen kanteen pääseminen on aika hieno juttu. Täytyypä maanantaina lukea duunissa oikein paperiversioista nuo jutut.

Tänään oli vuorossa Ykkösen aamu-tv, jutun voi katsoa Areenasta. Se alkaa 33 minuutin kohdalta tuota koostetta. Sieltä löytyy myös YleX:n lauantain "Thank God it's Puopolo" ja  sen Simpsonit-osuus alkaa kohdasta 32:30.

Tulevista sen verran, että Yle Turun Radion aamussa pitäisi kuulua tiistaina joskus klo 9 jälkeen. Kuuluu suorana Areenan kautta muuallakin Suomessa ja mahdollisesti tallenteena myöhemminkin.

Livenä voi tavata ja vaikka ottaa signeerauksen kirjaan Turussa Sammakon kirjakaupan (Kauppiaskatu) sarjakuvaillassa tämän  viikon torstaina 2.10. klo 18 alkaen. Paikalla myös Milla Paloniemi ja Pertti Jarla, eli samalla reissulla signeerausta siiliin ja Fingerporiin.

Turun kirjamessulla voi tavata sunnuntaina 5.10 ja Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 26.10.

Ja nyt pitäisi kirjan olla ehtinyt jo kaikkiin kauppoihinkin asti.



Toivottavasti joku tekee siitä spoilaamattoman kirja-arvostelun, koska minulle luvatiin se vasta joululahjaksi. Joulua odotellessa... :D

Toivottavasti joku tekee siitä spoilaamattoman kirja-arvostelun, koska minulle luvatiin se vasta joululahjaksi. Joulua odotellessa... :D

Ensimmäinen silmiini osunut lehtiarvio kirjasta on julkaistu Keskisuomalaisessa.

En oikein osaa sanoa, spoilaako vai ei.

Itse tuskin ostan tuota kirjaa vielä piiiitkään aikaan, sillä nyt on tullut tuhlattua juuri kolmekymppiä Simpsoneihin.. Huolella tehdyltä kirjalta kyllä näyttää ja kuulostaa :)

Jos laskette neljä lausetta + yhden legendaarisen päähahmon lausahduksen spoileriksi, kehotan olemaan katsomatta.
Luin kyseisen kirjan eilen loppuun asti. Mielestäni se oli erittäin vaikuttava kirja, ja Jouni Paakkinen on kyllä ylittänyt itsensä tässä. Itseäni kiinnosti varmaani eniten kirjassa kerrottu kritiikki sarjan menoista, ja jokaisella sivulla olevat Simpson aiheiset kysymykset (joista tiesin suurimman osan.)

Yksi jäi erityisesti mieleen, ja se oli että kenen Suomalaisen (hyvä että jotain suomalaista on sentään simpsoneihin jysätty) urheilijan nimen Mr.Burns muistaa? ja sehän oli Lentävä Suomalainen, Juoksijoiden kuningas Paavo Nurmi.  Itse pidin ja pidän vieläkin häntä erittäin loistavana urheilijana, kun siinä kuntoilessa ehtii niin voi vähän ottaa "nitroa"  Paavo Nurmen avulla.

Kirjassa on myös kaikenlaista muuta taustatietoa Simpsoneiden tekemisestä, miten faneja on kohdeltu ja jopa internetin "nörtti" palstoista. Kirja ponkaisi epidemian, ja jokaisen Simpson fanin pitäisi edes yksi sivu lukea. Lopussa nähdään Paakkisen näkemys Simpsoneiden tulevaisuudesta, ja siitä eteenpäin.

Noniin, selailenpa tätä kirjaa, katsotaanpa jos voisin lainata täältä jonkun lausahduksen, kun en nyt muista kaikkea. Anteeksi jos pilaan jonkun ilon, mutta kerron noin odotas, noin neljän lauseen pätkän (toivon että minun takiani ette menetä iloanne lukiessanne:" Ehkä kaikkein tärkein syy on kuitenkin sarjan tuttuus, joka kumpuaa sen realismista, etenkin alkukausilla. Vaikka kyseessä on amerikkalaisperhettä käsittelevä piirrossarja, sen tapahtumat, aiheet ja henkilöt ovat lähes universaaleja. Omaa arkitodellisuutta pystyy katsomaan uudesta näkökulmasta, kun se esitetään keltaisten piirroshahmojen mulkosilmien välityksellä. Tai kuten Homer Simpson itse totesi televisiota katsoessaan:" Se on hauskaa, koska se on totta.

Poikani, jos todella haluat saada jotain elämässäsi, sinun pitää työskennellä sen eteen. Nyt hiljaa, lottorivi julkistetaan.

Homer Simpson.

Tässä oli oma arvosteluni, ja kehotan kaikkia muita lukemaan kyseisen kirjan, toivottavasti "Nautitte" arvostelustani.
Viimeksi muokattu07.10.08 - 23:15 Kirjoittaja: Joulupukki X

Simpsoneita ja kirja-asiaa muutaman minuutin verran keskivikkona 15.10. Subilla on asiaa-ohjelmassa klo 21.55, kanava tietenkin Sub.  :laugh:

Huom! Ohjelman yhteydessä luultavasti myös kilpailu, jonka palkintona näitä kirjoja.

Olen tähän mennessä lukenut puolet kyseisestä kirjasta ja pakko myöntää, että kiinnostukseni Simpsoneita kohtaan on kasvanut. Ennen katsoin lähinnä jaksoja silloin kun niitä sattui tulemaan, mutta nyt luettuani kirjaa ja saatuani uusia seikkoja selville mm. rekisteröidyin tälle foorumille ja kirjoitan tätä viestiä.

On hienoa, että on tälläisiä ihmisiä, jotka arvostavat taustatyöntekijöitä sekä pitävät tälläisiä sivustoja yllä, sekä kirjoittavat tälläisiä kirjoja. Kiitos siitä teille.

Toivottavasti loppu ei petä :)

Simpsoneita ja kirja-asiaa muutaman minuutin verran keskivikkona 15.10. Subilla on asiaa-ohjelmassa

Tuon voi katsoa jälkikäteen

Kirjakisa on jo valitettavasti ohi.  ;D