Simpsonit > Oheistuotteet

Simpsonit - Keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä

(1/24) > >>

Snpp:
Tästä historiikkikirjasta on mainittu parissakin ketjussa, mutta kummankaan otsikko ei ole oikein kuvaava, joten ylläpidon luvalla perustan oman ketjun tälle aiheelle.

Kirja "Simpsonit - Keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä" julkaistaan virallisesti tämän viikon torstaina, 25.9.2008, mutta joihinkin kauppoihin se voi ehtiä jo ennen sitä.

Tässä virallinen kuvaus 265-sivuisesta kirjasta:

"Jouni Paakkisen Simpsonit – Keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä johdattaa sarjan syntyyn ja kehitykseen, kohokohtiin, kätkettyihin jekkuihin ja kummallisuuksiin. Miten sarja sai alkunsa? Miten Simpsons-jakso syntyy, miten syntyvät Homerin, Bartin tai Moen ääni? Entä
muistatko, minkä värinen oli Smithers oli esiintyessään sarjassa ensimmäisen kerran?

Kirjan jokaisen aukeaman alalaidasta löytyy Simpsons-triviavisa, ja tietysti kirjassa on myös parhaita
lohkaisuja kautta sarjan historian.

Jouni Paakkinen on aiemmin julkaissut mm. suositut kirjat Yhdeksänmetrinen maasika, Agentti Appelsiini ja Varoitus! Älä niele nauloja! Englannin kielen opettaja Paakkinen on vannoutunut Simpsonien ystävä sekä maailman laajimman fanisivuston ylläpitäjä."

Tähän mennessä kirjasta on juttua julkaista täällä Simpsonit.orgissa ja Vakka-Suomen Sanomissa, mutta jo tällä viikolla juttuja on luvassa lisää. Niitä lisätään mahdollisuuksien mukaan kirjan omalle sivulle.

Kiitos mielenkiinnosta! Toivottavasti kirja viihdyttää, eikä pelkästään kiihdytä.  ;D

---

Edit: Tässä linkki BookPlussaan, josta kirjan voi tilata.

GOR
 

Lambo:
Tälle olikin ihan hyvä juttu tehdä oma aihe, keskustelu varmasti vilkastuu enemmän kun kirja saadaan julkaistua. Aiemmin juuri jossain toisessa ketjussa mainitsinkin ettei tämä kirja mitenkään hirveästi ennakko odotuksia itselleni nostata, uteliaisuutta oikeastaan vain hieman.

Kirjan pitkän valmistelu ajan (ainakin haastattelun tiedon perusteella) vuoksi kirjan taso voi olla minusta suhteellisen tasokaskin, koska tätä ei ole väkisin sönkätty hätäisesti simpsoni elokuvan oheistuotemyyntiin vaan julkaisu ajankohta on reippaasti vuosi myöhemmin.

Ne ketkä tuon kirjan ostavat niin olisi mukava kuulla mielipiteitä sisällöstä ja muusta. (-:
Tietää parmemin kannattaako tuota sitten vaivautua vilkaisemaan.

Snpp:
Hiukan tilannepäivitystä:

Yksi julkaistu juttu lisää: Porin Sanomat

Lisäksi tulossa ainakin seuraavat jutut:

Radio Yle X3M torstai n. klo 8.30, YleX puolenpäivän tienoilla sekä lauantaina Thank God It's Puopolo (myös Yle Areenassa).

TV2/Musiikki-TV torstaina klo 23.55 alkaen sekä Areenassa alkaen klo 21.

Lehdistä HBL (to?), Turun Sanomat (pe), Iltalehti (pe), Ilta-Sanomat (pe?), Satakunnan Kansa (pe) kirjoittavat Simpsoneista, osa myös laajemmin, eli muuten kuin kirjaa koskien.

Niissä toimittajien näkemyksiä. Tähän ketjuun mielellään niitä teidän näkemyksiänne.



Snpp:

--- Lainaus käyttäjältä: Snpp - 24.09.08 - 21:47 ---TV2/Musiikki-TV torstaina klo 23.55 alkaen sekä Areenassa alkaen klo 21.

--- Lainaus päättyy ---

Viikon verran siis täällä. Alkaa kohdasta 12:15.

Lambo:

--- Lainaus käyttäjältä: Snpp - 24.09.08 - 21:47 ---Iltalehti (pe)

--- Lainaus päättyy ---
Tiestikö tämän simpsoneista? - Historiikki joka katsojalle
Tuossa onkin tuo kyseinen juttu, jos joku sen haluua lueskella netin puolella.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta