Simpsonit > Muu Simpsonit-aiheinen
Uutiset ja haastattelut
Mikko:
Melkoinen kilpailu: voittaja pääsee Simpsoneihin
Hyväntekeväisyysjärjestö Omaze on käynnistänyt kilpailun, jonka voittaja saa oman hahmonsa Simpsoneihin sekä mahdollisesti myös puheroolin kyseiseen jaksoon. Lisäksi voittaja palkitaan Matt Groeningin signeeraamalla kuvalla.
Kilpailuun voi osallistua Yhdysvalloissa sekä muutamissa muissa maissa, ei kuitenkaan Suomessa.
Omaze järjestää erilaisia kilpailuja, joihin voi osallistua joko ilmaiseksi tai lahjoittamalla rahaa. Mitä enemmän rahaa lahjoittaa, sitä paremmat ovat mahdollisuudet voittaa kilpailu. Lahjoittamalla saa myös palkinnon. Rahat menevät hyväntekeväisyyteen, Simpsonit-kilpailun kohdalla autismijärjestö New York Collaborates for Autismille.
Muissa Omazen kilpailuissa voi päästä muun muassa Robert Downey Jr.:n kanssa elokuviin, Justin Bieberin roastiin ja leikkimään räjähteillä Arnold Schwarzeneggerin kanssa.
Conan O'Brien kertoo lisää.
Monorail:
Tuosta voitaneen epäsuorasti tehdä johtopäätös että 26. kausi ei todellakaan ole viimeinen? Eihän tämä yllätys ole, ja on kai Al Jeankin puhunut suoraan 27. kaudesta Twitterissä, mutta mitään virallista julkistusta en ole nähnyt.
Ja kyllä nyt Conan petti koko Suomen kansan kun ei anna meidän osallistua tuohon kilpailuun! Tälläisellä asenteella ei Tarja Halonen voita mitään presidentinvaaleja.
Mikko:
--- Lainaus käyttäjältä: Monorail - 05.03.15 - 20:22 ---Ja kyllä nyt Conan petti koko Suomen kansan kun ei anna meidän osallistua tuohon kilpailuun! Tälläisellä asenteella ei Tarja Halonen voita mitään presidentinvaaleja.
--- Lainaus päättyy ---
Sanopa muuta. Kuitenkin esimerkiksi ruotsalaiset, virolaiset, saksalaiset ja venäläiset voivat osallistua. Pitäkööt sitten rahansa, jos ei kelpaa.
Maximate:
Melko varmasti syy siihen miksi Suomi ei saa osallistua löytyy Suomen laeista...
Finnish Simpson:
Nyt interwebin ihmemaailmassa kiertäis huhu että syöpäsairaan Sam Simonin keltaisen perheen seikkailut ois kirjoitettu loppuun.
E: Eikä ollut pelkkää huhuilua. http://m.iltalehti.fi/viihde/2015030919328848_vi.shtml
Kevyet mullat ja hyvää matkaa. Tuskin Simon arvasi nuorena miten suuren palveluksen tekee populaarikulttuurille ja tv-viihteelle.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta