Simpsonit > Muu Simpsonit-aiheinen

Simpsonit.orgin kyselyjen tuloksia

<< < (17/42) > >>

Mikko:
Heinäkuun 2010 gallup-kyselyn tulokset:

Onko Simpsonit mielestäsi muuttunut vuosien saatossa lapsellisemmaksi?

On, selvästi. 18 % (101 ääntä)
Jonkin verran. 22 % (126 ääntä)
Ei ole. 26 % (147 ääntä)
Päinvastoin, aikuismaisemmaksi. 35 % (199 ääntä)

Ääniä annettiin yhteensä 573.

Simpsonit.org kyseli heinäkuun gallupissaan, onko Simpsonit muuttunut fanien mielestä vuosien saatossa lapsellisemmaksi. Kuusi kymmenestä fanista vastasi kielteisesti, ja näistä reilusti yli puolet sanoi sarjan muuttuneen päinvastoin aikuismaisemmaksi.

Hieman alle viidesosa vastaajista piti nyky-Simpsoneita selvästi lapsellisempana kuin vanhoja jaksoja. Jonkin verran lapsellisemmaksi sarjan koki muuttuneen vähän yli viidennes vastanneista.

Mikko:
Elokuun 2010 gallup-kyselyn tulokset:

Voisiko Simpsonit mielestäsi toimia yhtä hyvin, jos tapahtumapaikkana ei olisi Yhdysvallat?

Ei voisi, jenkkikulttuuri kuuluu Simpsoneihin. 69 % (301 ääntä)
Toisessa länsimaassa voisi toimia. 17 % (76 ääntä)
Kyllä voisi, missä tahansa maassa. 13 % (58 ääntä)

Ääniä annettiin yhteensä 435.

Peräti seitsemän vastaajaa kymmenestä ei voisi kuvitella Simpsoneita muualle kuin Yhdysvaltoihin. Yksi kuudesta uskoisi minkä tahansa länsimaan toimivan, yksi kahdeksasta kokisi sarjan vetovoimaiseksi vaikka vietnamilaisena.

Mikko:
Syyskuun 2010 gallup-kyselyn tulokset:

Kuinka paljon Simpsonien saamat Emmy-palkinnot ja muut kunnianosoitukset kiinnostavat sinua?

Seuraan niitä todella tarkasti. 25 % (107 ääntä)
Keskivertoa Simpsonit-uutista enemmän. 23 % (97 ääntä)
Eivät juurikaan kiinnosta. 46 % (196 ääntä)
Mikä tahansa on mielenkiintoisempaa. 7 % (29 ääntä)

Ääniä annettiin yhteensä 429.

Neljännes vastaajista syynää gaalat ja karkelot huipputarkasti ja suunnilleen yhtä moni on niistä melko kiinnostunut. Lähes puolet vastaajista ei juurikaan kiinnitä Simpsonien palkintosaavutuksiin huomiota. Vain seitsemää prosenttia eivät sarjan saamat kunnianosoitukset kiinnosta lainkaan.

Mikko:
Lokakuun 2010 gallup-kyselyn tulokset:

Kuinka paljon uusi 13. kauden DVD kiinnostaa sinua?

Se on ehdoton hankinta! 44 % (198 ääntä)
Saatan harkita sen hommaamista. 19 % (85 ääntä)
En irvistä, jos saan sen vaikka joululahjaksi. 27 % (119 ääntä)
Ei innosta tippaakaan! 10 % (43 ääntä)

Ääniä annettiin yhteensä 445.

Tulos oli aika odotetunlainen. Lähes puolet pitää DVD:tä pakkohankintana ja viidesosakin harkitsee sen hommaamista. Kuitenkin yksi kymmenys ei missään nimessä halua olla kauden kanssa tekemisissä.

Mikko:
Marraskuun 2010 gallup-kyselyn tulokset:

Kauhujen talo -jaksot...

Ovat parasta Simpsoneissa! 41 % (229 ääntä)
Voittavat usein muut jaksot. 21 % (116 ääntä)
Eivät hetkauta minua suuntaan taikka toiseen. 13 % (74 ääntä)
Menettelevät paremman puutteessa. 19 % (108 ääntä)
Saavat minut pahoinpitelemään televisiotani! 6 % (32 ääntä)

Ääniä annettiin yhteensä 559.

Suomalaiset Simpsonit-fanit pitävät sarjan halloween-erikoisjaksoista, jotka myös Kauhujen talo -jaksoina tunnetaan. Tämä käy ilmi Simpsonit.orgin marraskuun gallupista, jossa 41 prosenttia vastaajista ilmoitti Kauhujen talojen olevan mielestään parasta Simpsoneissa.

21 prosenttia vastanneista sanoi Treehouse of Horrorien voittavan usein tavalliset jaksot. 19 prosenttia kertoi halloween-erikoisten menettelevän paremman puutteessa, ja vain pieni vähemmistö uhosi pahoinpitelevänsä vastaanotintaan niiden takia.

Kyseisistä jaksoista voi keskustella täällä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta