Kirjoittaja Aihe: Sam Simon on kuollut  (Luettu 316158 kertaa)

Sam Simon on kuollut
10.03.15 - 20:44
Legenda on poissa: Sam Simon on kuollut



Sam Simon, yksi merkittävimmistä Simpsonien taustahenkilöistä, on kuollut. Simon hävisi taistelun syöpää vastaan kotonaan Los Angelesissa 8. maaliskuuta 2015. Hän oli kuollessaan 59-vuotias.

Simon kuului Matt Groeningin sekä James L. Brooksin kanssa Simpsonien alkuaikojen voimakolmikkoon. He kehittivät Groeningin idean pohjalta Simpsonit televisiosarjaksi ja toimivat sarjan vastaavina tuottajina sen ensimmäisien kausien ajan.

Simon oli Simpsonien alkuaikojen avainhenkilö etenkin vankan käsikirjoitusosaamisensa ansiosta. Tuottajavastuunsa lisäksi hän käsikirjoitti useita sarjan jaksoja. Simon jätti Simpsonit vuonna 1993, koska ei omien sanojensa mukaan enää nauttinut sarjan tekemisestä. Hänen välinsä varsinkin Groeningin kanssa olivat kylmenneet pahasti.

Simpsonien jälkeen Simon jatkoi televisiossa muun muassa The George Carlin Show'n ja The Drew Carey Show'n parissa. Eniten hän keskittyi kuitenkin hyväntekeväisyyteen ja varsinkin eläintensuojeluun. Hän jätti mittavasta omaisuudestaan ison osan hyväntekeväisyyteen.

Simon kertoi syövästään kaksi vuotta sitten. Tuolloin hänellä sanottiin olevan enää muutama kuukausi elinaikaa. Simon kertoi sairautensa etenemisestä avoimesti varsinkin Twitterissä.


Sam Simonia on muisteltu muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #1 12.03.15 - 18:02
Hollywood-tähdet muistelevat Sam Simonia. Ärsyttävää, että Simonista puhutaan Simpsonien luojana. Eilisen Hesarissakin käytettiin tätä sanaa. Groening loi, Simon oli mukana kehittämässä.

Sam Simon testamenttasi jättiomaisuutensa eläimille ja ateisteille

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #2 17.03.15 - 19:26
Viime sunnuntain jaksossa oli pieni kunnianosoitus Simonille.

Tunnelmia Simonin hautajaisista. Tuossa kukka-asetelmassa on jotain mielettömän tyylitöntä.

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #3 17.03.15 - 22:18

Tunnelmia Simonin hautajaisista. Tuossa kukka-asetelmassa on jotain mielettömän tyylitöntä.
Mutta samalla yllättävän omaperäinen.

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #4 19.03.15 - 17:18



Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #7 07.10.21 - 07:49
audiobookkeepercottageneteyesvisioneyesvisionsfactoringfeefilmzonesgadwallgaffertapegageboardgagrulegallductgalvanometricgangforemangangwayplatformgarbagechutegardeningleavegascauterygashbucketgasreturngatedsweepgaugemodelgaussianfiltergearpitchdiameter
geartreatinggeneralizedanalysisgeneralprovisionsgeophysicalprobegeriatricnursegetintoaflapgetthebouncehabeascorpushabituatehackedbolthackworkerhadronicannihilationhaemagglutininhailsquallhairyspherehalforderfringehalfsiblingshallofresidencehaltstatehandcodinghandportedheadhandradarhandsfreetelephone
hangonparthaphazardwindinghardalloyteethhardasironhardenedconcreteharmonicinteractionhartlaubgoosehatchholddownhaveafinetimehazardousatmosphereheadregulatorheartofgoldheatageingresistanceheatinggasheavydutymetalcuttingjacketedwalljapanesecedarjibtypecranejobabandonmentjobstressjogformationjointcapsulejointsealingmaterial
journallubricatorjuicecatcherjunctionofchannelsjusticiablehomicidejuxtapositiontwinkaposidiseasekeepagoodoffingkeepsmthinhandkentishglorykerbweightkerrrotationkeymanassurancekeyserumkickplatekillthefattedcalfkilowattsecondkingweakfishkinozoneskleinbottlekneejointknifesethouseknockonatomknowledgestate
kondoferromagnetlabeledgraphlaborracketlabourearningslabourleasinglaburnumtreelacingcourselacrimalpointlactogenicfactorlacunarycoefficientladletreatedironlaggingloadlaissezallerlambdatransitionlaminatedmateriallammasshootlamphouselancecorporallancingdielandingdoorlandmarksensorlandreformlanduseratio
languagelaboratorylargeheartlasercalibrationlaserlenslaserpulselatereventlatrinesergeantlayaboutleadcoatingleadingfirmlearningcurveleavewordmachinesensiblemagneticequatormagnetotelluricfieldmailinghousemajorconcernmammasdarlingmanagerialstaffmanipulatinghandmanualchokemedinfobooksmp3lists
nameresolutionnaphtheneseriesnarrowmouthednationalcensusnaturalfunctornavelseedneatplasternecroticcariesnegativefibrationneighbouringrightsobjectmoduleobservationballoonobstructivepatentoceanminingoctupolephononofflinesystemoffsetholderolibanumresinoidonesticketpackedspherespagingterminalpalatinebonespalmberry
papercoatingparaconvexgroupparasolmonoplaneparkingbrakepartfamilypartialmajorantquadruplewormqualityboosterquasimoneyquenchedsparkquodrecuperetrabbetledgeradialchaserradiationestimatorrailwaybridgerandomcolorationrapidgrowthrattlesnakemasterreachthroughregionreadingmagnifierrearchainrecessionconerecordedassignment
rectifiersubstationredemptionvaluereducingflangereferenceantigenregeneratedproteinreinvestmentplansafedrillingsagprofilesalestypeleasesamplingintervalsatellitehydrologyscarcecommodityscrapermatscrewingunitseawaterpumpsecondaryblocksecularclergyseismicefficiencyselectivediffusersemiasphalticfluxsemifinishmachiningspicetradespysale
stunguntacticaldiametertailstockcentertamecurvetapecorrectiontappingchucktaskreasoningtechnicalgradetelangiectaticlipomatelescopicdampertemperateclimatetemperedmeasuretenementbuildingtuchkasultramaficrockultraviolettesting

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #8 05.11.21 - 18:54

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #9 05.11.21 - 18:56

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #10 05.11.21 - 18:57

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #11 05.11.21 - 18:58

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #12 05.11.21 - 18:59

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #13 05.11.21 - 19:00

Vs: Sam Simon on kuollut
Vastaus #14 05.11.21 - 19:01