Kirjoittaja Aihe: Edna Krabappelia esittänyt Marcia Wallace on kuollut  (Luettu 65263 kertaa)

Tuo oli kyllä yhtäkkinen ja surullinen uutinen. Marcia on ollut tärkeä ääninäyttelijä koko ohjelman olemassaolon ajan, tämä on kova menetys sarjalle. Vaikea uskoa että 25 vuoden jälkeen Edna joutuu jättämään sarjan. Lepää rauhassa Marcia Wallace.

Tämä kuuluisi kenties sinne hahmojen kuolema -aiheeseen, mutta menkööt tähän:

Al Jean kertoikin jo tuosta hahmon kuolema -jupakasta, että Edna ei ollut se hahmo, joka oli tarkoitettu viikatemiehen listattavaksi.
(http://blog.zap2it.com/frominsidethebox/2013/10/simpsons-showrunner-al-jean-to-retire-marcia-wallaces-character-edna-krabappel.html)

Vaikea tehtävä tulee tekijöille pistää Edna lomalle. Toivoisin, että hänelle käy kuin Hutzille ja McClurelle, mutta hahmon lähtemiselle annetaan jokin looginen selitys (muu kuin kuolema!). Mutta todella kova paikka on sarjan jatkuvuuden kannalta, Ednahan on sekä Bartin opettaja että Nedin vaimo.

Laitoin tämän omaksi ketjukseen. Tässä on meidän uutisemme aiheesta, päivitystä vähän kaikkeen tulee päivän edetessä ja sunnuntaivuoroni päättyessä:

Simpsonien ääninäyttelijä Marcia Wallace on kuollut

Simpsonien pitkäaikainen ääninäyttelijä Marcia Wallace on kuollut kotonaan Los Angelesissa 70-vuotiaana. Kuolinsyyksi on toistaiseksi ilmoitettu vain sairaus, josta Simpsonien tekijät olivat tietoisia.

Useat Simpsonien tekijät ja muut viihdemaailman merkkihenkilöt ovat ilmaisseet osanottonsa pidetyn näyttelijän poismenon johdosta.

Wallace esitti Simpsoneissa nuutunutta ja kyynistä alakoulun opettajatarta Edna Krabappelia. Hän tuli tunnetuksi jo ennen Simpsoneita näyttelemällä suositussa The Bob Newhart Show -sitcomissa psykiatrin vastaanottoneitiä Carol Kesteriä.

Simpsonien showrunner Al Jean kertoo Krabappelin poistuvan sarjasta. Aiemmin tänä vuonna uutisoitiin, että hahmo, jonka ääninäyttelijä on voittanut hahmon roolista Emmy-palkinnon, kuolee sarjassa. Wallace voitti Krabappelin hahmosta Emmyn vuonna 1992, mutta Jean sanoo, ettei tulevassa jaksossa kuole Krabappel, vaan joku muu hahmo.

(Lähde: Entertainment Weekly)

Oikea sunnuntain suru-uutinen :(

No levätköön Wallace rauhassa hieno ura takanaan. Hän liittyi nyt Doris Graun ja Phil Hartmanin kanssa ylempään Simpsons-kaartiin.

Tuo oli kyllä yhtäkkinen ja surullinen uutinen.

Jep, tämä tuli ihan pusikosta ja on niin surullinen uutinen, etten tiedä mitä sanoisi. Ennen kaikkea hän oli pitkään ja loppuun asti lempiääninäyttelijöitäni. Se Ednan naurukin, jonka hän loi, on hieno ja omalaatuinen. Mutta toivon, etteivät tekijät jatkaisi Ednan tarinaa toisella ääninäyttelijällä. Silloin vasta suututtaa. :/

Mutta lepää rauhassa Marcia Wallace.

Mutta toivon, etteivät tekijät jatkaisi Ednan tarinaa toisella ääninäyttelijällä. Silloin vasta suututtaa. :/
Simpsonien showrunner Al Jean kertoo Krabappelin poistuvan sarjasta. Aiemmin tänä vuonna uutisoitiin, että hahmo, jonka ääninäyttelijä on voittanut hahmon roolista Emmy-palkinnon, kuolee sarjassa. Wallace voitti Krabappelin hahmosta Emmyn vuonna 1992, mutta Jean sanoo, ettei tulevassa jaksossa kuole Krabappel, vaan joku muu hahmo.

Wallacen kuolinsyyksi on varmistunut keuhkokuume sivuvaikutuksineen.

OT, mutta Krabappelin ääninäyttelijään liittyen.. Katsoin tänään kauden 16 pari jaksoa Subilta, ja lopputeksteissä pisti silmään "Guest voice: Marcia Wallace"

Osaako joku sanoa miksi näin? Eikös periaatteessa Wallace ollut vakiokasvo Simpsonien tekijätiimissä vaikka olikin sivuhahmon ääninäyttelijä?

Vakiokasvo kyllä, mutta monien muiden tavoin häntä tituleerattiin guest voiceksi. Guest starit ovat sitten puolestaan niitä julkkisääniä. Raja on minusta aina ollut vähän epämääräinen ja häilyvä.

сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт

сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтtuchkasсайтсайт

Great Nitric Acids Site
Vastaus #11 28.10.21 - 00:46
In response to the man talking about bromine gas formula, hydrogen fluoride formula, scrap metal recycling near me, ethylene oxide effects on humans, agriculture department near me, ammonia smell, beryllium protons neutrons electrons, phenol solubility,  I highly recommend this best bismuth tips and don't forget phosphates definition, bismuth crystal, phenolphthalein indicator, phosphoric acid formula, phosphoric acid chemical formula, ethylene oxide gas, carboxylic acid ir spectrum, hydrogen fluoride lewis structure,  look at this new formaldehyde tips and don't forget toluene boiling point, formaldehyde uses, hydrogen cyanide structure, sodium chloride solution, beryllium symbol, cyanide and happiness, benzene derivative, benzoic acid formula,  try this excellent agriculture advice for chloroform solubility, sodium chloride formula, benzene ring, benzoic acid melting point, scrap metal prices miami, agriculture synonym, hydrogen cyanide aqueous solution, carboxylic acid group,  Also don't forget this excellent ethylene oxide blog not to mention scrap metal fort lauderdale, sodium chloride nebulizer, nitric acid for sale, beryllium atomic number, phenolphthalein indicator, benzoic acid melting point, carboxylic acid structure, metalsmithing,  look at this updated sodium carbonate details for carboxylic acid functional group, steel, nitric acid solubility,  as well as this awesome ore of iron site on top of scrap metal prices miami, bromine atomic number, ammonia free hair dye, chemicals in covid vaccine, cyanide, nitric acid, phenolphthalein indicator, hydrogen fluoride gas formula,  look at this awesome ore of iron details as well as sodium chloride structure, metals, ore of iron list, beryllium, metals and nonmetals, cyanide anion, beryllium atomic number, steel magnolias,  try this great sodium chloride advice for toluene solubility, nitric acid uses, toluene, hydrogen fluoride, sulfuric acid drain cleaner, beryllium phosphide formula, scrap metal, formaldehyde in vaccines,  Also don't forget this new benzoic acid site as well as metals definition, ore of iron mineral, ethylene oxide effects on humans, chemicals, metals depot, phosphates definition, scrap metal, ethylene oxide gas sterilization,  look at this great phosphates info for phosphoric acid strong or weak, ethylene oxide effects on humans, cyanide poisoning, See More Cool Carboxylic Acid Tips 6e66be0