Kirjoittaja Aihe: Yleistä keskustelua ääninäyttelijöistä  (Luettu 116983 kertaa)

Hank Azarialla kuten monilla muillakin ääninäyttelijöillä oma äänenpainonsa ääninäytellessään, samoja skaaloja joudutaan käyttämään näytellessä kamerallekin.

Kyllä ainakin Huffia katsoneena, Godzillan ja Smurffit (2011) nähneenä voin sanoa että Hankin äänen tunnistaa. Miehen näyttelyääni muistuttaa ehkä eniten Moeta.

Aika luonnollinen jatkumo tulevalle Simpsonit/Family Guy crossoverille. Onko muuten tietoa koska kyseinen jakso ilmestyy. FG:n kauden avaus kenties? Azarialla on kyllä melko laaja ääniskaala, eikä miestä välttämättä tunnista Simpsonien vakiääneksi muissa rooleissa.
Family Guyn jakso The Simpsons Guy esitetään yhdysvalloissa 28.09.2014, eli samana päivänä kuin Simpsoneiden 26. esityskausi alkaa.

Itse piti katsoa Anastasia-piirretty kun siinä oli ääninäyttelijänä Hank Azarian ohella Kelsey Grammer. Molemmat osaavia herroja. Azarialla on myös loistava rooli Frendeissä tiedemies Davidinä ja jos oikein muistan, niin Hankia kaavailtiin alunperin sarjaan jopa Joeyn rooliin.

Tietää varmaan, että katsojaluvut kallistuvat tuona päivänä Family Guyn puolelle, vaikka Simpsonit kuinka olisikin joku hahmo kuolemassa. Toivottavasti on edes tunnin jakso, ettei tarvitse 20 minuuttiin änkeä sen seitsemäätuhatta vitsiä.

Harry Shearer voitti vihdoin Emmyn
Vastaus #17 17.08.14 - 16:41
Harry Shearer voitti vihdoin Emmyn

Simpsoneissa muun muassa Ned Flandersia, johtaja Burnsia sekä Waylon Smithersiä esittävä Harry Shearer on palkittu Emmyllä. Shearer oli tähän mennessä ainoa Simpsonien kuudesta pää-ääninäyttelijästä, joka ei ollut voittanut Emmyä.

Shearerin peittoamat muut ehdokkaat olivat Mikki Hiiren Chris Diamantapolous, Dog with a Blogin Stephen Full, Family Guyn Seth MacFarlane, Futuraman Maurice LaMarche sekä Robot Chickenin Seth Greeni.

Simpsonit oli ehdolla myös äänimiksaus-Emmyn saajaksi, mutta tässä kategoriassa sarja jäi nuolemaan näppejään.

Vs: Harry Shearer voitti vihdoin Emmyn
Vastaus #18 18.08.14 - 08:49
Harry Shearer voitti vihdoin Emmyn

Simpsoneissa muun muassa Ned Flandersia, johtaja Burnsia sekä Waylon Smithersiä esittävä Harry Shearer on palkittu Emmyllä. Shearer oli tähän mennessä ainoa Simpsonien kuudesta pää-ääninäyttelijästä, joka ei ollut voittanut Emmyä.

Hienoa, että vuosien viihdytys palkittiin :D Onnittelut!

Vs: Harry Shearer voitti vihdoin Emmyn
Vastaus #19 18.08.14 - 15:43
Harry Shearer voitti vihdoin Emmyn

Simpsoneissa muun muassa Ned Flandersia, johtaja Burnsia sekä Waylon Smithersiä esittävä Harry Shearer on palkittu Emmyllä. Shearer oli tähän mennessä ainoa Simpsonien kuudesta pää-ääninäyttelijästä, joka ei ollut voittanut Emmyä.

Hienoa, että vuosien viihdytys palkittiin :D Onnittelut!

Olisikin ollut vääryys, jos Sheareria ei olisi palkittu kertaakaan melkein 30 vuoden urasta Simpsonien parissa. Enkä sano tätä pelkästään Simpsonit-fanina. Ei tarvitse kuin kuunnella esimerkiksi Burnsin ja Smithersin dialogia osatakseen arvostaa Shearerin osaamista.

Todellakin vihdoin, hyvä että sai edes jonkinlaisen tunnustuksen ennen kuin koko sarja romahtaa. Eikös hän tee nykyään töitä pääosin puhelimen välityksellä, vai sekotanko hänet Azariaan? Muistelisin lukeneeni että Shearer majailee suurimman osan ajastaan Lontoossa.

Kyllä kesti Harry Shearer Emmyn saanti. Olisi ansainnut sen jo 20 vuotta sitten.
Väitän, että Shearer on paras ääninäyttelijä Simpsoneissa, siinä jää Azariat ja Castellanetat nuolemaan näppejään.  :D

Harry Shearer lähtee pois sarjasta

Jaahas. Eihän tämä mikään yllätys ole, mutta voihan  :doh2:. Saa nähdä mitä kahdesta seuraavasta kaudesta tulee ilman Harryä, itse kyllä panisin mieluummin pillit pussiin. Odotellessa kommentteja muulta tekijätiimiltä.

O-ou. Kyllä Shearer näyttelee melko tärkeitä hahmoja. Melko pinteeseen joutuivat Jean ja kumppanit.

Kyllä tuo aika kuolinisku sarjalle olisi jos Shearer pakkaisi laukkunsa ja lopettaisi ääninäyttelyn. Eri juttu jos olisi ollut joku satunnaishahmo tyyliin Bumblebee Man, muttakun jo pelkästään Mr. Burns ja Flanders ovat hahmoja joista on tehty monta jaksoa jossa he ovat suuressa roolissa / joissa heihin viitataan, niin samalla katoaisi pohja myös yleisimmistä vitseistä, jotka toistuvat monessa jaksossa (Burnsin ahneus rahaa ja omaisuutta kohti, ydinvoimala, "property of Ned Flanders" jne...)

Päivitystä: Shearerin hahmot saavat todennäköisesti uuden ääninäyttelijän

Huh huh. Mutta minkäs teet, kuitenkin Skinner, Flanders, Burns ja kumppanit ovat aika isoja hahmoja pyyhittäväksi vain pois sarjasta.

 :doh2:
Voi ei...Shearer on yksi tärkeimmistä ääninäyttelijöistä. Varsinkin Mr Burns ja Ned Flanders (& Mr Smithers ;)) ovat niin suuria hahmoja, että eihän niitä voi sarjasta pois jättää. Uudet äänet voivat olla ihan erilaiset, ja 26 kauden jälkeen hahmojen äänien vaihtuminen on aika huono juttu. Kyllähän sen ymmärtää, että Shearer ei jaksa olla koko elämäänsä simpsoneiden äänenä, mutta harmittaahan tämä meitä faneja. Mitäs sitten tapahtuisi jos näille ei tulisikaan uusia ääninäyttelijöitä: melkein koko ydinvoimalan porukka katoaisi (Burns, Smithers, Lenny), entäs ärsyttävä  naapuri...jne. Shearerin hahmot ovat hauskimmat ja niillä on hauskat äänetkin. Toivotaan, että niille löytyisi mahdollisimman samanlaiset äänet.