Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » Simpsonien jakso voitti käsikirjoittajapalkinnon, ammattiliiton lakko päättyi

Uutiset

Simpsonien jakso voitti käsikirjoittajapalkinnon, ammattiliiton lakko päättyi
13.2.2008 15:47
Simpsonien 18. kauden jakso Kill Gil, Volumes I & II on voittanut Yhdysvaltain käsikirjoittajien ammattiliiton Writers Guild of American palkinnon parhaasta animaatiosarjan käsikirjoituksesta. Jeff Westbrookin käsikirjoittaman jakson lisäksi ehdolla oli kolme muuta Simpsonien ja kaksi Kukkulan kuninkaan jaksoa.

Tasan sata päivää kestänyt televisio- ja elokuvakäsikirjoittajien lakko päättyi eilen Yhdysvalloissa. Simpsonien 19. kausi ei kärsinyt lakosta, ja se esitetään sikäläisessä televisiossa normaalisti loppuun saakka.