Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » Australialaismiehelle sakkoja The Simpsons Movien levittämisestä verkossa

Uutiset

Australialaismiehelle sakkoja The Simpsons Movien levittämisestä verkossa
18.11.2007 18:26
Australialainen Jose Duarte tuomittiin tällä viikolla tekijänoikeuslakien rikkomisesta 888 Australian dollarin eli noin 540 euron sakkoihin. Duarte oli ensimmäinen The Simpsons Movien piraattiversion levittäjä internetissä. Hän laittoi kännykkäkameralla maansa ensi-illassa 26. heinäkuuta 2007 kuvaamansa videon verkkoon vielä saman päivän aikana. Video ladattiin syyttäjän mukaan muutaman tunnin aikana 3 213 kertaa.

21-vuotias Duarte pidätettiin elokuussa. Jopa miehen oma asianajaja kommentoi hänen olevan "sivistystasoltaan kuin kuollut kala". "Olen melko varma, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä oli tekemässä", asianajaja Ken Stewart tuhahti.

The Simpsons Moviesta on jaossa lukuisia piraattiversioita internetin vertaisverkoissa. Elokuvan DVD ilmestyy Suomessa 3. joulukuuta.

(Lähde: AP)