Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » Lehdistökatsaus Bonita Pietilan Suomen-vierailusta

Uutiset

Lehdistökatsaus Bonita Pietilan Suomen-vierailusta
23.5.2014 16:47
Simpsonien suomalaissukuinen tuottaja Bonita Pietila vierailee parhaillaan Suomessa ensimmäistä kertaa lähes kolmeenkymmeneen vuoteen. Suomi-Seura ry:n Pietilalle keskiviikkona myöntämä Vuoden ulkosuomalainen -tunnustus keräsi reilusti huomiota kotimaisessa mediassa. Tässä on pieni katsaus viikon varrella ilmestyneisiin juttuihin.

Laajimmalle uutinen levisi STT:n haastattelun sekä sähkeuutisen myötä. Haastattelussa Pietila puhuu muun muassa Simpsonien suosion syistä ja suosikkihahmoistaan. Hän toteaa Simpsonien kommentoivan oman aikansa yhteiskuntaa ja muuttuvan sen mukana. Sarjan hahmoihin ja tilanteisiin on hänestä helppo samastua.

Petila vakuuttaa, että vaikka lukuisat maailmanluokan tähdet ovat lainanneet Simpsoneille äänensä, sarjaa ei silti tehdä julkkisten ehdoilla.

"Tähtien agentit jopa soittelevat meille, ja se on hienoa. Käsikirjoittajat kuitenkin päättävät, mitä jaksoissa tapahtuu. Yleisö ei halua, että sarja keskittyy tähtiin, vaan sen pitää kertoa Simpsoneista, tavallisesta perheestä."

MTV:n nettisivujen videohaastattelussa Pietila puhuu muun muassa siitä, miten Suomi on hänen ansiostaan saanut Simpsoneissa näkyvyyttä.

"En kirjoita Simpsoneita, mutta sarjan käsikirjoittajat ottavat tietysti vaikutteita kaikesta. Olen heidän elämässään viisi päivää viikosta ja olen ainoa suomalainen ihminen ohjelmassa, joten välillä mietin, että he pilailevat kustannuksellani. Teeskentelen kuin en olisi tietoinen asiasta."

Pietila sanoo tietävänsä Suomesta muun muassa Paavo Nurmen ja talvisodan historian. Hänen kielitaitonsa rajoittuu pelkkiin suomalaisiin kirosanoihin.

Maakuntalehti Ilkka julkaisi keskiviikkona ison jutun Pietilasta, jonka sukujuuret ovat Etelä-Pohjanmaan Teuvalla.

Pietila muistelee lapsuuttaan Michiganin suomalaisyhteisössä, jossa piti tehdä paljon töitä selviytyäkseen. Elämä ei tullut sen helpommaksi, kun hän muutti Los Angelesiin musiikkiala mielessään. Hän oli työtön ja asui autossaan. Hanttihommien jälkeen hän pääsi vähitellen etsimään näyttelijöitä elokuviin, televisiosarjoihin ja teatteriin. Sitten Simpsonit alkoi ja muutti hänen elämänsä.

Pietila toteaa lisäksi inhoavansa sitä, jos suomalaiset hahmot puhuvat Simpsoneissa englantia ruotsalaisaksentilla. Hän uskoo, että sarja loppuu sitten, kun katsojat kyllästyvät siihen ja katsojaluvut putoavat liikaa.

Helsingin Sanomat nimittää torstaisessa artikkelissaan Pietilaa "Simpsonien Suomi-äidiksi" ja käsittelee niin ikään tämän nuoruutta ja nousua Simpsonien roolittajaksi. Pietila puhuu myös sarjan näyttelijöistä ja mainitsee muun muassa, että Dan Castellaneta sai roolin Homerina, koska hän osasi tehdä paljon muitakin ääniä. Se oli tärkeä ominaisuus alkuaikoina, kun rahat olivat tiukalla.

Tänään Ylen Aamu-tv:n Tähtihetki-osiossa esitettiin Pietilan haastattelu, jossa hän kummastelee suomalaisia erikoisuuksia; muun muassa näkemäänsä ruohikkoista koripallokenttää sekä asuintalojen ikkunoita, jotka ihmiset ovat koristelleet ulkoapäin ihailtaviksi.

Toimittaja Jenni-Maarit Koponen soitti Pietilalle neljän suomalaisen julkkiksen ääninäytteet ja pyysi tätä keksimään äänille roolit. Presidentti Sauli Niinistö voisi Pietilasta olla joku isoisä Aben ystävistä vanhainkodissa, kun taas Niinistön puoliso Jenni Haukio kuulostaa hänestä virkaintoiselta sijaisopettajalta. Jääkiekkopersoona Juhani Tamminen sopisi Moen baarin vakioasiakkaaksi ja laulaja Paula Koivuniemi Margen juoruilevksi tutuksi.

Kysymykseen Simpsonien alkuvuosien kantaaottavuuden ja poliittisuuden hälventymisestä Pietila vastaa, että sarjan pääpainon kuuluukin olla hauskuudessa eikä kantaaottavuudessa.

Bonita Pietilan vierailusta Suomessa kertoi muun muassa Salon Seudun Sanomat. Kuva on osa 20. toukokuuta lehdessä ilmestynyttä STT:n juttua.