Sub
Tänään: 20:00 Ei me olla apinoita!17x21 – Ei me olla apinoita! (The Monkey Suit)

Flanders alkaa pastori Lovejoyn avulla kampanjoida evoluutio-opin kieltämiseksi. Springfieldissä järjestetään asiasta kansanäänestys, joka Lisan järkytykseksi päättyy luomisopin kannattajien voittoon.

   

Uutisarkisto

Kaikki Simpsoneita sivuavat uutiset eivät ylitä pääsivustomme uutiskynnystä. Vähäpätöisempiä juttuja julkaisemme keskustelupalstallamme, Facebookissa, Twitterissä, IRC-Galleriassa ja Google+:ssa.

Kesäkuun 2008 uutiset vanhimmasta uusimpaan

Simpsonien ääninäyttelijät ja tuotantoyhtiö 20th Century Fox TV ovat solmineet neljän vuoden jatkosopimuksen kuukausien kädenväännön jälkeen. 20th Century Fox ei vielä ole ilmoittanut Simpsonien jatkuvan kuin yhden vuoden ajan, mutta käytännössä sopimus näyttelijöiden kanssa tarkoittanee sarjan pyörimistä ainakin tuotantokauteen 23 saakka.

Päänäyttelijöiden palkkavaatimus ei aivan toteutunut. Tähtikaarti vaati puolen miljoonan dollarin korvausta jokaiselta jaksolta, mutta tuotantoyhtiö lupasi raottaa kukkaronsa nyörejä "ainoastaan" hieman alle 400 000 dollarin edestä. Palkankorotusta tuli silti noin 100 000 dollaria per jakso. Ainoastaan Harry Shearer ei toistaiseksi ole allekirjoittanut sopimusta.

Ääninäyttelijät aloittivat hommansa 20. tuotantokauden parissa tiistaina. Tuleva kausi tulee pitämään sisällään 20 jaksoa - alun perin suunnitellusta 22 jaksosta putosi kaksi pois pitkäksi venähtäneiden sopimusneuvotteluiden seurauksena.

(Lähde: Reuters)
MTV3:lla esitettävä Simpsonien 19. kausi jää tänä sunnuntaina kesätauolle Paluu ysäriaikaan -jakson myötä. Kauden 20 jaksosta yhdeksän jää siis esitettäväksi syksyllä. Maikkarin 18. kausi uusinnat puolestaan loppuvat lauantaina 21. kesäkuuta, minkä jälkeen Simpsonit jää hetkeksi kokonaan Subin harteille.
Yhteistyökumppanimme, kirjakauppa BookPlus tarjoaa nyt Simpsonit-kirjoja reippaasti kevennetyin hinnoin. Ale on voimassa toistaiseksi, postituskulut sen sijaan ovat tipahtaneet pysyvästi 2,95 euroon per tilaus.

Markkinoille on saapunut kaiken huipuksi kaksi uutta kirjaa, Simpsonit rantalomalla sekä Simpsonit - Silkkaa hulluutta, joten eiköhän tässä viimeistään ole hyvä syy hommata fiksua kesälukemistoa!
20.6.2008 14:43
Subin sunnuntaiaamujen maratonit ovat viime aikoina olleet enemmän sääntö kuin poikkeus, ja nyt myös juhannuslauantaina on yliannostuksen vaara. Kello kymmenen käynnistyvä yhdeksän jakson trippi alkaa jaksosta 9x21 - Perheen ankkurit ja päättyy jaksoon 10x4 - Kauhujen talo, osa 9.
26.6.2008 21:20
Simpsoneita ei tämän viikonlopun jälkeen enää nähdä lauantaisin eikä sunnuntaisin. Pois jäävät siis lauantaiden kello 20.30 ja 21.00 jaksot sekä sunnuntaiaamujen maratonit, joista viimeinen kattaa kymmenennen kauden jaksot 15-20.

Arkipäivinä pyörivät edelleen normaaliin malliin kolmannen kauden jaksot.




Arkku.net

Simpsonit tällä viikolla

Ma:
20:00
Ti:
20:00
Ke:
20:00
To:
20:00
Pe:
20:00
La:
 
Ei Simpsoneita.
Su:
11:00
11:30
12:00
12:30
13:00