Simpsonien
20. esityskauden DVD on saapunut suomalaisiin kauppoihin. Neljän levyn boksi pitää sisällään 21 jaksoa, mutta ainoa lisämateriaali on aiemmin tänä vuonna Yhdysvalloissa esitetyn Simpsonit-dokumentin traileri. Fanit ovatkin
kritisoineet pakettia rajusti, ja sen julkaisua ennen vanhempia esityskausia on pidetty hätäisenä ratkaisuna. 20. kausi ilmestyi Yhdysvalloissa
12. kauden ja Suomessa
13. kauden jälkeen.
Rapakon takana uutukainen kausi julkaistiin DVD:n lisäksi myös Blu-ray-versiona, mutta Suomessa näin ei ainakaan vielä tehty.