Simpsonit Facebookissa Lataa Mozilla Firefox Simpsonit IRC-Galleriassa Simpsonit IRC:issä, #Simpsonit @ Quakenet Simpsonit.orgin uutisten RSS-syöte Simpsonit.orgin uutiset Twitterissä

Teemat

12345678910

Syyskuun teema:

Jaksohaku




Haku sivustolta

Simpsonit tiivistettynä

Simpsonit - englanniksi The Simpsons - on yhdysvaltalainen animaatiosarja ja yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kulttuuri-ilmiöistä maailmassa. Simpsonit on miljoonayleisönsä turvin pyörinyt kotimaassaan kauemmin kuin mikään muu primetime-viihdeohjelma, minkä lisäksi se on voittanut ennätykselliset määrät televisioalan palkintoja. Sarjan pohjalta on myös julkaistu yksi kokoillan elokuva, lukuisia sarjakuvateoksia ja epävirallisia kirjoja sekä valtava määrä oheistuotteita.

Simpsonien historia ulottuu 1980-luvun puoliväliin, jolloin Life in Hell -niminen sarjakuva kiinnitti Gracie Films -tuotantoyhtiön omistajan James L. Brooksin huomion. Life in Hellin takana oli kolmekymppinen sarjakuvataiteilija Matt Groening, jolle Brooks ehdotti sarjakuvan muuttamista animaatiomuotoon Fox-kanavan varieteeohjelma The Tracey Ullman Show'hun. Groening suostui, mutta tekijänoikeuksiensa menettämisen pelossa loikin kokonaan uuden konseptin, tavallisen amerikkalaisperheen nimeltään Simpsonit. Sarjan kehittäjinä pidetyn voimakolmikon täydensi tekevisiokäsikirjoittajana kunnostautunut Sam Simon. Minuutin parin mittaiset Simpsonit-sketsit alkoivat pyöriä viihdeohjelman välipaloina vuonna 1987.

Pari vuotta myöhemmin Simpsonit sai Foxilta kokonaan oman puolen tunnin ohjelman. Alun tuotantovaikeuksien jälkeen ensimmäinen jakso pääsi Yhdysvalloissa eetteriin vuoden 1989 lopussa. Sarja osoittautui suosituksi alusta alkaen, ja se vakiinnutti miljoonayleisön ja paikan kanavansa katsotuimpana ohjelmana.

Menestyksen avain piili sarjan realismissa ja yhteiskunnallisiakin asioita käsittelevässä huumorissa. Vaikka kyseessä oli animaatio, se antoi ihmisille ajateltavaa. Idea oli tuore, ja satiirinen piirretty vetosi nuoremman polven lisäksi myös aikuisiin katsojiin. Springfieldin kuvitteellinen pikkukaupunki oli kaukana perinteisestä televisiosarjojen yhdysvaltalaisidyllistä, ja keltahipiäisten hahmojen käytös rikkoi juurtunutta kuvaa keskiluokkaisen perhemallin täydellisyydestä. Yleisön samastuminen inhimilliseen elämänmenoon kaikkine sen varjopuolineenkin - ja toisaalta myös konservatiivisemman väestönosan sarjaan kohdistama kritiikki - tekivät Simpsoneista televisiosarjaa suuremman ilmiön, jonka suosiolle ei näy loppua.

Suomen televisiossa Simpsonit käynnistyi elokuussa 1991, kun nykyisen MTV3:n edeltäjä MTV otti sarjan ohjelmistoonsa. Nykyään sarjaa esitetään maassamme noin vuosi Yhdysvaltoja jäljessä Sub-kanavalla. Vuonna 2006 perustettu Simpsonit.org on Suomen suurin Simpsonit-faniportaali.

Katso myös:

Gallup-arkisto
Syyskuun gallup

Kuinka paljon Simpsonien saamat Emmy-palkinnot ja muut kunnianosoitukset kiinnostavat sinua?
Seuraan niitä todella tarkasti.
39 [22 %]
Keskivertoa Simpsonit-uutista enemmän.
45 [25 %]
Eivät juurikaan kiinnosta.
80 [44 %]
Mikä tahansa on mielenkiintoisempaa.
16 [9 %]
Ääniä annettu: 180

Yhteistyökumppanit

Arkku.net Kukunor

Päivitysarkisto
Sivustopäivitykset

1.9.2010:
Gallup-kysely ja kuukauden teema vaihdettu.

1.8.2010:
Gallup-kysely ja kuukauden teema vaihdettu.

12.7.2010:
Kaikki jaksojen perustiedot ja jaksohaku lisätty.

Copyright © Simpsonit.org 2006 - 2010

"The Simpsons" TM and © Fox and its related companies. All rights reserved. Any reproduction, duplication or distribution is prohibited. This web site, its operators and any content contained herein relating to "The Simpsons" are not authorized by Fox.