Hi-diddly-ho, Simpsonien ystävä!Edessäsi aukeaa Simpsonit.org, Suomen laajin keltaiselle perheelle omistettu sivusto. Kattavan ja ajankohtaisen Simpsonit-tiedonlähteen lisäksi sivusto toimii sarjan fanien kohtaamispisteenä keskustelualueineen ja sosiaalisen median kanavineen.
Simpsonit-ikoni Sam Simonilla on paksusuolen syöpä, ja omien sanojensa mukaan hän elää enää muutamia kuukausia.
Simon kertoi asiasta eilen. Hänen mukaansa syöpä todettiin viime vuonna ja se on jo levinnyt muihin elimiin. Tällä hetkellä hän saa kemoterapiahoitoa. Sam Simon kehitti Simpsonit yhdessä Matt Groeningin ja James L. Brooksin kanssa. Hän työskenteli sarjassa tuottajana ja käsikirjoittajana vuoteen 1993 saakka. Sittemmin hän on muun muassa tehnyt muita televisiohommia, pelannut ammattilaistasolla pokeria ja harjoittanut hyväntekeväisyyttä. (Lähde: Examiner.com)
Simpsonit-lyhytelokuva The Longest Daycare jäi ilman palkintoa aikaisin tänä aamuna Suomen aikaa järjestetyssä Oscar-gaalassa. Parhaan animaatiolyhytelokuvan Oscarin nappasi John Kahrsin ohjaama Paperman. Kyseessä oli Simpsonien ensimmäinen Oscar-ehdokkuus.
Viime kesänä ilmestynyt Simpsonit-lyhytelokuva, Oscar-palkinnosta tänä sunnuntaina kisaava The Longest Daycare on nyt katseltavissa netissä.
Sub esittää Simpsonit-lyhytelokuvan The Longest Daycaren sunnuntaina 17. helmikuuta kello 13.25. Sitä ei aiemmin ole esitetty Suomessa. Alun perin se pyöri elokuvateattereissa Ice Age 4 – Mannerten mullistus -elokuvan alkupalana viime vuonna.
The Longest Daycaren on ainoa Simpsonien pohjalta tehty lyhytelokuva. Maggie-aiheinen filmi on ehdolla parhaan lyhytanimaation Oscarin saajaksi. Oscarit jaetaan 24. helmikuuta.
Simpsonit.orgin ylläpitäjä Mikko vieraili tänään Ylen aikaisessa juttelemassa keltaisesta perheestä. Yhdeksän minuutin haastattelun voi kuunnella tästä linkistä. Mp3-tiedoston koko on 17 megatavua.
|
|||||||